Mistään välittämättä me ohjasimme nyt veneen suoraan maihinnousupaikkaa kohti. Tällöin olimme jo päässeet siksi kauas väkevimmästä virrasta, että vene totteli peräsintä, vaikka olimmekin pakotetut hiljaa soutamaan, ja minä voin pitää oikean suunnan. Pahinta oli, että me nyt tulimme kääntäneeksi Hispaniolalle koko sivun perän asemesta ja siten tarjosimme heille melkein ladon oven kokoisen maalitaulun.
Minä kuulin ja näin, miten tuo pöhönaamainen roisto, Israel Hands, jymäytti tykinkuulan kannelle. "Kuka meistä on paras ampuja?" kapteeni kysyi. "Herra Trelawney epäilemättä", vastasin. "Herra Trelawney, tahdotteko olla niin hyvä ja minun laskuuni pudottaa yhden noista miehistä? Handsin, jos vain voitte", virkkoi kapteeni.
Trelawney oli tyyni kuin jäätynyt vesi. Hän tarkasteli pyssynsä sankkiruutia.
"Käsitelkää varovasti asettanne, herrani", kapteeni huudahti, "ellette tahdo venettä kaataa. Kaikki muut pitävät sitä tasapainossa kun hän tähtää."
Junkkari kohotti pyssynsä, soutu lakkasi ja me nojauduimme sivulle venettä vakaannuttaaksemme. Kaikki onnistui niin erinomaisesti, ettemme saaneet pisaraakaan vettä sisään.
He olivat nyt saaneet käännetyksi tykin asentoon ja Hands, joka käsitteli lataustukkia tykin suussa, oli sen vuoksi enimmän näkyvissä. Onni ei meitä kuitenkaan suosinut, sillä samassa kun Trelawney laukasi, Hands kumartui alas, ja kuula lensi hänen ylitsensä kaataen yhden hänen tovereistaan.
Huutoa, jonka hän päästi, eivät toistaneet ainoastaan laivassa olijat, vaan myöskin suuri miesjoukko saarella. Vilkaistessani siihen suuntaan minä näin toisten merirosvojen juoksevan esiin metsästä ja heittäytyvän paikoilleen veneissä.
"Täällä tulevat laivaveneet", minä huomautin.
"Soutamaan sitten", kapteeni huudahti. "Nyt ei auta kaatumista varominen, jos emme pääse rannalle, niin olemme hukassa."
"Vain toinen veneistä lähtee liikkeelle, kapteeni", minä lisäsin. "Toisen miehistö on varmaankin lähtenyt maitse kiertämään eteemme."