Näissä mietteissä me kahlasimme rannalle niin nopeasti kuin kykenimme, jättäen jollin ja runsaasti puolet ruoka- ja ampumavaroistamme meren pohjaan.

18 Luku.
Tohtori jatkaa kertomusta: Ensimmäisen päivän taisteluiden loppu.

Me kiiruhdimme mahdollisimman joutuisasti sen metsäkaistaleen poikki, joka meidät vielä erotti paaluvarustuksesta; ja joka askeleelta, jonka otimme, me kuulimme merirosvojen äänet yhä lähempää. Pian kuulimme heidän askeleensakin ja oksien ryskeen, kun he juosten tunkeutuivat tiheikön läpi.

Minä huomasin nyt, että vakavaa ottelua ei voitu välttää, ja tarkastelin senvuoksi asettani:

"Kapteeni", minä virkoin, "Trelawney on varma ampuja. Antakaa hänelle pyssynne, hänen aseensa ei ole käyttökunnossa."

He vaihtoivat aseita ja Trelawney, joka kamppailun alusta asti oli ollut yhtä vaitelias ja tyyni, pysähtyi silmänräpäykseksi tarkastaakseen että kaikki oli kunnossa. Huomattuani samalla, että Gray oli aseeton, annoin hänelle lyömämiekkani. Meistä kaikista tuntui oikein hyvältä, kun näimme hänen sylkäisevän kämmeneensä, rypistävän otsaansa ja suhauttelevan ilmassa asettaan. Jokainen piirre hänessä todisti, että uusi avustajamme oli miesten miehiä.

Vielä nelisenkymmentä askelta, ja me olimme metsän reunassa ja näimme paaluvarustuksen edessämme. Me jouduimme aitauksen eteläsivun keskipalkoille, ja melkein samassa silmänräpäyksessä seitsemän kapinoitsijaa — puosu Job Anderson etunenässä — ilmestyi lounaiseen kulmaukseen.

He pysähtyivät nähtävästi hämmästyneinä, ja ennenkuin he siitä tointuivat ennätimme sekä junkkari että minä ja myöskin Hunter ja Joyce ampua. Laukauksemme paukahtelivat kyllä eri aikoina, mutta niiden vaikutus oli kuitenkin hyvä: yksi vihollisistamme kaatui ja toiset pyörähtivät kiireimmän kautta pakoon.

Ladattuamme uudelleen pyssymme me kävelimme aitauksen ulkopuolitse kaatunutta tarkastamaan. Hän oli kuollut — kuula oli lävistänyt sydämen.

Aloimme juuri kiitellä onneamme, kun pensaikosta kuului pistoolin laukaus, kuula vonkui korvani ohi ja Tom Redruth parka horjahti ja kaatui hervottomana maahan. Sekä junkkari että minä vastasimme laukaukseen; mutta kun vihollinen ei ollut näkyvissä, lienee se ollut vain ruudin haaskaamista. Sitten me latasimme uudelleen ja käänsimme huomiomme Tom-poloiseen.