Samassa vonkui tykin kuula korkealta mökin katon yli ja putosi kaukana meistä metsään.
"Ohoo!" kapteeni huudahti. "Ampukaa vain! Vähät ovat ruutivaranne ennestäänkin, poikaseni."
Toinen laukaus oli paremmin tähdätty ja kuula putosi aitauksen sisäpuolelle heittäen ilmaan paksun hiekkapilven, mutta ei saanut sen suurempaa vahinkoa aikaan.
"Kapteeni", junkkari virkkoi, "mökkiä ei näy laivaan. Varmaankin he tähtäävät lippuamme. Eikö olisi viisaampaa ottaa se alas?"
"Laskeako lippuni!" kapteeni huudahti. "Ei, herrani, minä en ainakaan sitä tee"; ja heti kun hän oli nuo sanat lausunut, olimme luullakseni mekin yhtä mieltä hänen kanssaan. Se näet ei vain ollut osoitteena pelottomasta, rehdistä merimiehen mielestä, vaan näytimme me myöskin siten vihollisillemme, ettemme piitanneet heidän tykkitulestaan.
Koko illan he jatkoivat ampumistaan. Kuula kuulan perästä lensi yli tai uupui matkalle taikka pölähytti hiekkaa aitauksen sisäpuolelle. Heidän täytyi tähdätä niin korkealle, että kuulat putoilivat maahan voimattomina ja kaivautuivat hietikkoon. Meidän ei tarvinnut pelätä niiden ponnahtelevan maasta takaisin, ja vaikka eräskin kuula tulla tupsahti läpi katon majaamme ja sieltä ulos oviaukosta, niin totuimme pian mokomaan hevosenleikkiin, joka ei ollut meille tavallista pallopeliä vaarallisempi.
"Yksi hyvä puoli tällä kaikella kuitenkin on", kapteeni huomautti — "metsikkö on edessämme varmaankin puhdas. Laskuvettä on kestänyt jo hyvän aikaa, ja varustuksemme pitäisi olla kuivilla. Ken tarjoutuu noutamaan tänne silavan?"
Gray ja Hunter olivat ensimmäisinä valmiit. Hyvin asestettuina he hiipivät ulos aitauksesta; mutta retki oli turha. Kapinoitsijat olivat rohkeampia kuin luulimmekaan, taikka luottivat he enemmän Israelin taitavuuteen tykkimiehenä. Neljä tai viisi heistä oli parhaillaan kantamassa pois varustuksiamme. He kahlasivat taakkoinensa veneelle, jota toiset harvakseen vastavirtaan soutaen pysyttivät lähistöllä. Silver oli perätuhdolla päällikkönä ja jokaisella oli nyt aseena musketit, jotka he olivat kaivaneet käsiin jostain salaisesta säilytyspaikastaan.
Kapteeni istuutui nyt kirjoittamaan päiväkirjaansa, ja näin alkavat muistiinpanot: —
"Aleksander Smollett, päällikkö; David Livesey, laivan lääkäri; Abraham Gray, laivan puuseppä; John Trelawney, omistaja; John Hunter ja Richard Joyce, omistajan palvelijoita, englantilaisia — ainoat uskolliset koko laivueesta — mukanaan ruokavaroja niukasti kymmeneksi päiväksi, tulivat maihin tänään ja nostivat Englannin lipun hirsimajaan Aarresaarella. Thomas Redruth, omistajan palvelija, englantilainen, kaatunut kapinoitsijain kuulasta; James Hawkins, laivapoika —"