— No, siinäkö kaikki? — kysyin, kun tuli pysähdys.
— Tule, — sanoi hän, kuivaten kasvojaan; — kerron sinulle ulkona.
— Tarkoitatko, että he eivät poista tabua? — huudahdin minä.
— Se on jotakin omituista, — sanoi hän. — Kerron sinulle ulkona.
Parasta, että tulet pois.
— Minä en siedä sitä heiltä, — huudahdin. — En ole niitä miehiä. Et ole näkevä, että väistän mokomaa kanaka-parvea.
— Olisi parasta, että niin tekisit, — sanoi Case.
Hän vilkaisi minuun varoittava ilme silmissään; nuo viisi päällikköä katsahtivat minuun varsin kohteliaasti, mutta hiukan terävästi; ja ihmiset katselivat minua, kurkottelivat ja tyrkkivät toisiaan. Muistin taloani vaanineen lauman, muistin, miten pastori oli hypähtänyt saarnastuolissaan vain minut nähdessäänkin; ja koko juttu tuntui minusta niin omituiselta, että nousin seuraamaan Casea. Väkijoukko avautui jälleen, päästäen meidät lävitseen, mutta siirtyi meistä loitommalle kuin tullessamme, lapset sen liepeillä juoksivat ja vinkuivat, ja kun me kaksi valkoista miestä kävelimme pois, seisoivat kaikki meitä töllistelemässä.
— Ja, — kysyin minä, — mitä tämä kaikki nyt merkitsee?
— Toden totta en voi sitä oikein itsekään käsittää. Sinä olet heille vastenmielinen,— sanoi Case.
— Julistaa mies pannaan, siksi että on heille vastenmielinen! — kivahdin minä. — En ole koskaan kuullut moista.