— Se on jotakin pahempaa, näetkös, — selitti Case. — Sinusta ei ole tehty tabua … sanoinhan, että niin ei voinut olla. Ihmiset eivät tule lähellesi, Wiltshire, ja siinä sitä ollaan.
— Eivät tule lähelleni? Mitä sillä tarkoitat? Miksi he eivät tule lähelleni? — ihmettelin.
Case epäröitsi. — Näkyvät peljästyneen, — virkkoi hän matalalla äänellä.
Minä pysähdyin äkkiä. — Peljästyneen? — toistin. — Oletko tullut hulluksi, Case? Mistä he ovat peljästyneet?
— Kunpa sen tietäisin, — vastasi Case, pudistaen päätänsä. — Kaiketi jotakin heidän hassua taikauskoaan. Sitä minä en tajua, — sanoi hän. — Muistuttaa Vigoursin jupakkaa.
— Tahtoisin tietää, mitä sillä tarkoitat, ja vaivaan sinua sen kertomaan, — virkoin.
— No, näetkös, Vigours livisti ja jätti kaikki sikseen, — sanoi hän. — Siinä oli jotakin taikauskoa … en koskaan päässyt asiasta selvyyteen; mutta pahalta se alkoi lopulta näyttää.
— Minä olen kuullut siitä toisenlaisen kertomuksen, — huomautin, — ja parasta on, että sen sinulle mainitsen. Kuulin hänen pötkineen tiehensä sinun tähtesi.
— Oh, kyllä kai häntä hävetti kertoa totuutta, — sanoi Case, — epäilemättä piti hän sitä typeränä. Ja totta onkin, että touhusin hänet täältä. "Mitä sinä tekisit, vanha veikko?" kysyi hän. "Laputa", neuvoin minä, "äläkä sitä kahdesti tuumi". Olin perin iloinen nähdessäni hänen lähtevän tiehensä. Ei ole minun tapaistani kääntää selkääni miehelle hädässä, mutta kylässä syntyi niin paljon häiriötä, että en tiennyt, mihin se vielä johtaisi. Olin hupsu, kun seurustelin niin paljon Vigoursin kanssa. Tänään he siitä minulle huomauttelivat. Etkö kuullut, miten Maea (se nuori päällikkö, se iso mies) tuon tuostakin lausui "Vika"? Häntä he sillä tarkoittivat. Eivät ne vain näy sitä unohtavan.
— Tuo kaikki on hyvin puhuttu, — sanoin, — mutta siitä ei selviä minulle, missä syy on; sillä et kerro minulle, mitä he pelkäävät … mitä he tarkoittavat.