— Heh, soisinpa tietäväni, — puolustautui Case.
— En osaa puhua selvemmin.
— Mielestäni olisit voinut kysyä, — huomautin.
— Niin minä teinkin, — sanoi hän. — Mutta ellet ole sokea, täytyi sinun itsekin nähdä, että kyseleminen siirtyi toiselle puolen. Menen niin pitkälle kuin tohdin toisen valkoihoisen edestä; mutta kun itse joudun kiipeliin, ajattelen ensinnä omaa nahkaani. Vikani on, että olen liiankin hyväluontoinen. Ja rohkenen sanoa sinulle, että osoitat omituista kiitollisuutta miehelle, joka on joutunut kaikkiin näihin rettelöihin sinun asioittesi tähden.
— Ajattelen juuri erästä seikkaa, — sanoin. — Olit hupsu seurustellessasi niin paljon Vigoursin kanssa. Sinulla on toki lohdutuksena, että et ole ollut paljoa minun kanssani. Ethän ole koskaan käynyt seinieni sisällä. Tunnusta pois; sinä tiesit tästä ennakolta?
— Tosiaankaan en ole käynyt, — myönsi hän. — Se oli huomaamattomuus, josta olen pahoillani, Wiltshire. Mutta sinne nyt tulemiseeni nähden lausun ajatukseni aivan selvään.
— Tarkoitat, että et tahdo? — kysyin.
— Hyvin ikävää, veikkoseni, mutta kyllä se sillä lailla on, — virkkoi
Case.
— Sanalla sanoen olet peloissasi?
— Sanalla sanoen olen peloissani.