— Jumal'avita, me laitamme teille päivällistä! — huudahdin minä.
Hätkähdin hiukan kiroamistani, nyt kun kaikki sujui hyvin; ja kai siitä lähetyssaarnaajakin vähän hämmästyi, mutta hän oli katselevinaan ikkunasta ulos ja kiitti meitä.
Hommasimme siis hänelle einettä. Näön vuoksi täytyi minun sallia eukkoni puuttua puuhaan, jonka tähden toimitin hänet teetä keittämään. En luule koskaan maistaneeni sellaista teetä kuin hän valmisti. Mutta mikä pahinta, hän sai käytetyksi vielä suola-astiankin sisältöä, pitäen sitä erinomaisena maustimena, ja muutti sillä lihakeittoni merivedeksi. Ylimalkaan sai herra Tarleton hiton surkean päivällisen; mutta samalla oli hänellä kyllältä kuunneltavaa, sillä kaiken keittämisemme ajan ja jälkeenpäin, kun hän oli syövinään, minä kestitsin häntä kertomalla Case-veitikasta ja Falesan rantamasta, ja hän puolestaan teki kysymyksiä näyttääkseen tarkkaan seuraavansa.
— Niin, — sanoi hän vihdoin, — pelkään, että teillä on vaarallinen vihollinen. Tuo Case on hyvin nokkela ja näyttää todella häijyltä. Minun täytyy teille sanoa, että olen pitänyt häntä silmällä lähes vuoden ajan, ja melkein olen joutunut alakynteen kohtauksissamme. Siihen aikaan kun toiminimenne viimeinen edustaja niin äkkiä pötki tiehensä, sain kirjeen Namulta, alkuasukas-pastorilta, jossa tämä pyysi minua saapumaan Falesalle niin pian kuin suinkin, koska koko hänen laumansa alkoi "taipua katolisten menoihin". Minä luotin suuresti Namuun; pelkään, että se vain osoittaa, miten helposti meidät petetään. Kukaan ei voinut kuulla hänen saarnaavan tulematta vakuutetuksi, että hän oli tavattoman lahjakas mies. Kaikki saarelaisemme hankkivat helposti jonkinlaisen kaunopuheisuuden ja kykenevät melkoisella tarmolla ja mielikuvituksella vierittelemään ja selittelemään vanhoja saarnoja; mutta Namun saarnat ovat hänen omiaan, enkä voi kieltää, että ne mielestäni ovat vaikuttaneet armon välikappaleina. Sitäpaitsi on hän hyvin kärkäs maallisiin asioihin, ei pelkää työtä, on taitava kirvesmiehen ammatissa ja on hankkinut itselleen sellaisen kunnioituksen naapuripastorien keskuudessa, että leikillä, joka on puolittain totta, nimitämme häntä idän piispaksi. Sanalla sanoen olin ylpeä siitä miehestä; sitä enemmän hämmästytti minua hänen kirjeensä, ja käytin tilaisuutta tullakseni tänne. Aamulla ennen saapumistani Vigours oli lähetetty "Lion"-laivaan, ja Namu oli aivan levollisena, nähtävästi häveten kirjettään, jota hän ei ollenkaan halunnut selittää. Sellaista en tietysti voinut sallia, ja lopuksi hän tunnusti, että häntä oli hyvin huolestuttanut nähdessään seurakuntalaistensa käyttävän ristinmerkkiä, mutta kuultuaan siihen selityksen, oli hänen mielensä tyyntynyt. Vigoursilla muka oli paha silmä, tavallinen seikka Italiaksi nimitetyssä maassa Euroopassa, missä moinen paholainen usein tappoikin ihmisiä, ja ristinmerkki näkyi olevan suojeluskeino sen vaikutusta vastaan.
— "Ja minä selitän sen näin, misi", sanoi Namu. "Mainittu maa Euroopassa on paavinuskoinen, ja pahan silmän piru saattaa olla katolinen paholainen tai ainakin tottunut katolisten menoihin. Sentähden tuumin tähän suuntaan: jos ristinmerkkiä käytettäisiin paavilaiseen tapaan, olisi se synnillistä, mutta kun sitä käytetään vain suojelemaan ihmisiä pahalta hengeltä, joka itsessään on viaton teko, niin täytyy merkinkin olla viattoman, samaten kuin pullo sellaisenaan ei ole hyvä eikä paha. Sillä eihän tämä merkki ole hyvä eikä paha. Mutta jos pullo on täytetty viinalla, niin viina se pahaa on; ja jos merkkiä käytetään epäjumalanpalvelukseen, on se senvuoksi paha. Ja kuten alkuasukas-pastorilta saattoi odottaa, oli hänellä varalla sopiva teksti perkeleitten ulosajamisesta."
— "Ja kuka teille on kertonut pahasta silmästä?" kysyin minä.
— Hän myönsi, että se oli Case. Ka, pelkään pitävänne minua kovin ahdasmielisenä, herra Wiltshire, mutta minun täytyy sanoa teille, että se minua kovin suututti, enkä voi ajatella mitään hyvää kauppiaasta, joka moisilla neuvoilla koettaa vaikuttaa pastoreihini. Ja sitäpaitsi oli seudulla huhuiltu Adamsista, vanhus muka oli myrkytetty, mutta en siihen juuri kiinnittänyt huomiotani. Nyt se kuitenkin johtui mieleeni.
— "Ja viettääkö se Case nuhteetonta elämää?" kysyin.
— Hän myönsi, että niin ei ollut laita; sillä vaikka hän ei juopotellut, oli hän hyvin naisiin menevä ja uskonnoton.
— "Sitten", sanoin minä, "luulen, että on sitä parempi mitä vähemmän olette hänen kanssaan tekemisissä".