— Hän tahtoo tietää, eikö sinä kuulla pahan laulu? — käänsi Uma taas.
— Maltahan, — vastasin, — nyt en voi mitään, kun minulla ei ole banjonkieliä varattuina; mutta kun laiva ensi kerran poikkeaa kylään, laitan samallaisen vehkeen tänne omalle kuistilleni, jotta hän saa nähdä, paljonko paholaista siinä on. Sano hänelle, että niin pian kuin saan kieliä, teen tuollaisen soittolaatikon hänen omille ruskeaihoisille pikku kanakoilleen. Laitetta nimitetään Tyrolin harpuksi; ja voit selittää nimen englanninkielellä merkitsevän, että täytyy olla pähkähullu maksaakseen siitä senttiäkään.
Tällä kertaa oli hän niin mielissään, että jälleen yritti englanninkieltä. — Te puhua totta? — kysyi hän.
— Sen luulisin! — sanoin. — Minä puhun kuin raamattu. Hae raamattusi, Uma, jos sinulla sellainen on, niin suutelen sitä. Tai, mikä vielä parempaa, — sanoin päättäväisesti, — kysy häneltä, rohkenisiko hän itse tulla sinne päivällä.
Hän ei näkynyt pelkäävän; hän uskaltaisi niin paljon päiväsaikaan ja muiden seurassa.
— Asia on siis sovittu! — sanoin. — Ilmoita hänelle, että mies on petkuttaja ja hänen tehtaansa pelkkää hulluttelua. Ja jos hän huomenna lähtee sinne, näkee hän, mitä siitä kaikesta on jälellä. Mutta varoita häntä, Uma, ja puhu niin selvästi, että hän ymmärtää: Jos hän rupee asiasta jaarittelemaan, se varmaan tulee Casen korviin, ja minä olen kuollut mies! Minä pelaan hänen puolestaan, sano se hänelle, ja jos hän hiiskuu sanaakaan, vereni lankee hänen päälleen ja tulee hänen tuomiokseen tässä ja tulevaisessa elämässä.
Uma sanoi sen hänelle, ja hän puristi käsiäni rannetta myöten, virkkaen: — Ei puhu. Huomenna mennään. Te minun ystävä.
— Ei, sir, —- sanoin, — ei mitään hupsuttelua. — Sano hänelle, että olen tullut tänne liikettä harjoittamaan enkä ystävyysliittoja rakentelemaan. Mutta Casen kyllä lähetän kirkkauteen!
Ja Maea läksi, nähtävästi hyvin mielissään.
V. Yö viidakossa.