Siten minä hetkellisen kiivastuksen vallassa paljastin hänen konnuutensa.
"Mies", sanoi kuvernööri ankaralla äänellä, kääntyen masteriin päin. "Minä tunnen sinut paremmin kuin luuletkaan. Me olemme täällä siirtomaassa saaneet selville eräitä seikkailujesi jälkiä, ja parasta on, ettet pakota minua niitä tarkemmin tutkimaan. Kysymys on siitä, kuinka Jakob Chew kaikkine tavaroineen katosi sekä siitä, mistä tulit, kun sinut löysi rannikolta paljon rahaa ja jalokiviä mukanasi eräs Albanysta kotoisin oleva Bermudas-laivuri. Voit olla varma siitä, että jätän nämät asiat silleen vain siksi, että säälin perhettäsi ja kunnioitan arvoisaa ystävääni, lordi Durrisdeeria."
Väkijoukosta kuului hyväksyvää sorinaa.
"Minun olisi pitänyt muistaa, millaisen loisteen lordin arvo luo ympärilleen tällaisessa loukossa", sanoi master, kalmankalpeana kasvoiltaan, "miten väärin se sitten lie saatukin. Minulla ei siis ole muuta neuvoa kuin kuolla lordin oven eteen, missä ruumiini voi olla varsin soma koristus."
"Herkeä näyttelemästä", huusi lordi. "Sinä tiedät varsin hyvin, etten minä mitään sellaista toivo; tahdonhan vain puolustautua juoruilta ja varjella kotini sinun sinne tunkeutumiselta. Saat valita kahden asian välillä. Joko kustannan matkasi kotiin ensimmäisellä laivalla; silloinhan ehkä voisit jälleen ryhtyä valtiolliseen toimintaasi, vaikka Jumala tietää, että mieluummin näkisin sinut maantierosvona. Tai ellei tämä sovi sinulle, niin ole hyvä ja jää tänne. Minä olen ottanut selvää pienimmästä rahamäärästä, millä New-Yorkissa voi kunnolla pitää ruumiinsa ja sielunsa koossa; sen verran saat jokaviikkoisina erinä; ja ellet osaa tehdä työtä hankkiaksesi lisää, on parasta että heti alat opetella. Mutta se ehto tässä on — ettet puhu yhdellekään perheeni jäsenelle, paitsi minulle", lisäsi hän.
En luule koskaan nähneeni ihmistä niin kalpeana kuin master oli; mutta hän seisoi suorana, suu tiukasti kiinni.
"Minulle on täällä lausuttu muutamia loukkaavia sanoja, joita en ole ansainnut", sanoi hän, "ja joita en totta tosiaan aio pakenemalla kumota. Anna minulle almusi. Minä en häpeä sitä ottaa, sillä se kuuluukin minulle — yhtä hyvin kuin paita, joka on ylläsi — ja minä jään mieluummin tänne, kunnes nämä herrat saavat minusta paremman käsityksen. He lienevät jo huomanneet pukinsorkan, kun sinä, huolimatta innoittelustasi perheen kunnian säilyttämiseksi, nyt jo huviksesi sitä häpäiset minun persoonassani."
"Hyvin, varsin hyvin kaikki", sanoi lordi, "mutta voit luottaa siihen, ettei tuo tee minkäänlaista vaikutusta meihin, jotka entuudesta sinut tunnemme. Sinä valitset puolen, josta luulet enemmän hyötyväsi. Ota se, jos saatat, hiljaisuudessa; ajan mittaan se sinua auttaa enemmän kuin moinen ilmeinen epäkiitollisuus."
"Kiitollisuus, lordi Durrisdeer", huudahti master paisuvin äänin ja etusormi korkealla. "Olehan huoletta; sitä ei tule puuttumaan. Nyt riittää, kunhan tervehdin näitä jaloja herroja, joita olemme vaivanneet perheasioillamme."
Sitten hän kumarsi heille kullekin, asetteli miekkaansa ja lähti. Kaikki jäivät ihmettelemään hänen käytöstään, ja minä yhtä paljon lordin.