"Vanha ystävä", sanoi hän. "Te tiedätte varsin hyvin, mitä minä luulen. Tässä tarjoan käteni vilpittömin sydämin; mutta rahaa te ette saa penniäkään."
Kun olin siten epäonnistunut, menin suoraapäätä huoneeseeni, kirjoitin kirjeen, juoksin se mukanani satamaan, kun tiesin siellä olevan laivan lähdössä, ja olin masterin tuvalla siinä illan pimetessä. Astuin koputtamatta sisään ja tapasin masterin intialaisineen syömässä yksinkertaista maissipuuro- ja maitoillallistaan. Tupa oli sisäpuoleltaan puhdas, mutta köyhä; ainoa silmiinpistävä esine oli kirjahylly, jolla oli muutamia kirjoja, sekä Secundran pieni penkki yhdessä nurkassa.
"Mr. Bally", sanoin minä, "minulla on Skotlannissa säästössä noin viisisataa puntaa; ne minä olen koonnut vaivalloisen elämäni aikana. Nyt lähtee tuolla laivalla kirje, jolla ne nostetaan. Jos tahdotte kärsivällisenä odottaa, kunnes laiva tuo vastuun, niin saatte ne kaikki niillä ehdoilla, jotka esititte lordille aamulla."
Hän nousi pöydästä, asteli tuvan lattialla, tarttui olkapäihini ja katsoi minuun hymyillen.
"Ja kumminkin te pidätte aika paljon rahoista", sanoi hän, "ja kumminkin te pidätte rahoista enemmän kuin mistään muusta, veljeäni lukuunottamatta."
"Minä pelkään vanhuutta ja köyhyyttä", sanoin minä; "siinä on ero asiassa."
"En minä tahdo sanasta sotaa nostaa; nimittäkää sitä vain sillä nimellä", vastasi hän. "Voi Mackellar, Mackellar, jos te tekisitte tämän rakkaudesta minuun, kuinka iloisesti ottaisinkaan tarjouksenne vastaan."
"Niinpä niin", vastasin minä kiivaasti, "minun on häpeäkseni tunnustaminen, etten voi hyvillä mielin nähdä teidän asuvan tällaisessa köyhässä paikassa. Ei se ole ainoa ajatukseni, eikä ensimmäinenkään, mutta niin minä mietin. Mielelläni minä teitä auttaisin asiassa. En minä rakkauttani tarjoa — kaukana siitä; mutta niin totta kuin Jumala on tuomarini — ja minä itsekin sitä ihmettelen — minä teen sen aivan ilman vihamielisiä tunteita."
"Oho!" sanoi hän, pidellen olkapäistäni ja minua hiljaa ravistellen. "Teillä on minusta suuremmat ajatukset kuin itse arvaattekaan! Ja minä itsekin sitä ihmettelen", lisäsi hän matkien äskeisiä sanoja ja jossakin määrin ääntänikin. "Te olette rehellinen mies, ja senvuoksi minä teitä säästän."
"Säästätte minut?" huudahdin minä.