Vaikka palasinkin kotiin niin nopeasti kuin suinkin, seurasi kapteeni aivan kintereilläni ja jäi taloon myöhään yöhön. Kukko kiekui jo toisen kerran, kun minä huoneeni ikkunasta näin lordin seuraavan häntä lyhty kädessä portille; he olivat molemmat juovuksissa, nojasivat silloin tällöin toisiinsa ja juttelivat tuttavallisesti.
Seuraavana aamuna lordi oli kumminkin jo varhain lähtenyt ulos ja ottanut satoja puntia mukaansa. Minä olen aina tietänyt, ettei hänellä enää niitä ollut palatessaan, ja samalla olin varma siitä, ettei master ollut niitä saanut; minä näet pysyttelin koko aamupäivän hänen puotinsa läheisyydessä.
Tämä oli viimeinen kerta New-Yorkissa ollessamme jolloin lordi Durrisdeer meni tiluksiensa rajain ulkopuolelle; hän kuljeskeli kartanollaan tai istui juttelemassa perheensä kanssa yhtä usein kuin ennenkin. Kaupungilla ei häntä nähty; hänen jokapäiväiset masterin luona käyntinsäkin taukosivat kokonaan. Ei Harriskaan enää näyttäytynyt — ei ennenkuin lopuksi.
Minua painosti kovasti se salaperäisyys, johon olimme alkaneet kietoutua. Yksin lordin jokapäiväisissä tavoissa tapahtuneista muutoksista kävi riittävän selväksi, että hänellä oli jotain vakavaa mielessä, mutta mitä se oli, mistä kotoisin ja minkätähden hänen sen vuoksi oli pysytteleminen talon ja puutarhan rajoissa, siitä ei minulla ollut aavistustakaan. Ilmeistä, jopa suorastaan todistettavaa oli, että lentolehtisillä oli osansa tässä mylläkässä. Nyt minä luin kaikki, jotka suinkin käsiini sain, ne olivat aivan mitättömiä sisällöltään kaikki tyyni, tavallista karkeata puolue-kinastelua; minun oli mahdotonta keksiä mitään, josta innokkainkaan puoluemies olisi voinut erityisempiä välittää, ja lordia eivät valtioasiat juuri suuresti huvittaneet. Mutta seikka oli se, että se lentolehtinen, joka oli saanut kaiken matkaan, yhä oli piilossa lordin povella. Sieltä minä sen vihdoin hänen kuoltuansa löysin, kaukana aavikolla. Sellaisessa paikassa ja mitä kamalimpain olosuhteiden vallitessa minä ensi kerran luin seuraavat erään whig-puolueeseen lukeutuvan häväistyskirjoitusten sepustajan kirjoittamat valheelliset sanat, joiden tarkoituksena oli estää jakobiitteja saamasta armoa: "Eräs toinen kuuluisa kapinoitsija, B——n m——, saa kohdakkoin arvonimensä takaisin. Tätä asiaa on valmistettu kauan, aina siitä asti, kun hän Skotlannissa ja Ranskassa suoritti muutamia varsin häpeällisiä tehtäviä. Hänen veljestään B——n l——sta tiedetään, ettei hän mielenlaadultaan ole veljeään valkoisempi, ja otaksuttu perillinen, joka nyt tulee syrjäytetyksi, on kasvatettu mitä halpamaisinten periaatteiden mukaan. Niinkuin vanha sananlasku sanoo: isompi puoli kummallekin ja loppu tasan; mutta sellainen suosionosoitus kuin tämä arvon takaisinsaanti olisi, on liian suuri saadakseen huomaamatta tapahtua."
Täysijärkinen mies ei olisi huolinut mitään koko jutusta, joka niin selvästi oli sepustettu; ei yhdenkään ajattelevan ihmisen päähän olisi voinut juolahtaa hallituksella mitenkään olevan sellaisia tuumia, ellei ehkä oteta lukuun tyhmeliiniä itseään, joka sepustuksen oli laatinut; lordi taas, niin tervejärkinen kuin oli ennen ollutkin, ei ollut koskaan osoittanut loistavia hengenlahjoja. Että hän pani niin suuren arvon tuommoiseen juoruun, kulki lentokirjanen povellaan ja sen sisältö sydämessään, se todistaa paremmin kuin muu, että mies oli mielipuoli. Epäilemättä kiirehti uhkaavaa järjen pimentymistä mr. Aleksanderin nimen pelkkä mainitseminen sekä suoraan lausuttu uhkaus lapsen perintöoikeutta kohtaan. Voisi myöskin ajatella, että isäntäni oli ollut jo kauan täydellisesti mielipuolena, mutta ettemme me huonoina havaitsijoina olleet sitä älynneet tai olimme häneen niin tottuneet, ettemme huomanneet hänen heikkoutensa kehittymistä.
Noin viikko siitä päivästä, jona lentolehtiset olivat saapuneet, olin minä myöhään sataman puolella ja kävelin kohti masterin tupaa, kuten usein tein. Ovi aukeni, valovirta valahti tielle ja minä näin erään miehen ystävällisesti tervehtivien ottavan jäähyväisiä. En osaa sanoa kuinka kummalliselta minusta tuntui, kun huomasin, että hän oli seikkailija Harris. En voinut muuta ajatella kuin että lordi oli hänet sinne lähettänyt, ja jäin kävelemään kovin vakaviin ja tuskallisiin mietteisiin vaipuneena. Palasin vasta myöhään kotiin ja tapasin lordin järjestämässä matkalaukkuaan kuntoon matkaa varten.
"Miksi tulette näin myöhään?" huusi hän. "Huomenna me matkustamme Albanyyn yhdessä, te ja minä, ja te saatte pitää kiirettä joutuaksenne kuntoon."
"Albanyynko, lordi hyvä?" huudahdin minä. "Mutta miksi taivaan nimessä sinne?"
"Vaihteen vuoksi", vastasi hän.
Rouva, joka näytti itkeneen, antoi minulle merkin totella enemmittä puheitta. Hiukan myöhemmin (kun saimme tilaisuuden vaihtaa pari sanaa) kertoi hän minulle, että lordi, kapteeni Harrisin jälleen hänen luonaan käytyä, oli yht'äkkiä ilmoittanut matkustavansa. Kaikki rouvan yritykset saada hänet luopumaan matkasta tai ilmoittamaan sen tarkoitus olivat olleet aivan turhia.