Ensiksi: Mountainin kirjoittamaa kertomusta, jossa hän varsin viekkaasti on jättänyt kaikki rikostyöt kertomatta.

Toiseksi: Kahta keskustelua Secundra Dassin kanssa.

Kolmanneksi: Useita keskusteluja Mountainin itsensä kanssa; näissä hän oli kyllin ystävällinen ilmaisemaan koko totuuden; hän näet totta puhuen piti minua rikostoverinaan.

* * * * *

Kauppias Mountainin kertomus.

Siihen joukkueeseen, joka kapteeni Harrisin ja masterin yhteisessä ylijohdossa kulki virtaa ylöspäin, kuului kaikkiaan yhdeksän henkeä, joissa ei ollut yhtään (Secundra Dass pois luettuna) hirtinpuuhun soveltumatonta. Harrisista lähtien siirtomaan kansa tunsi heidät vimmatuiksi, verenhimoisiksi konniksi; muutamat harjoittivat rosvoamista ammattinaan. Kaikki olivat oivallisia renttuilemaan ja ryyppäämään; useimmilla oli rommikauppa käsityönä, ja kaikki yhdessä olivat sopiva seurue lähtemään petollisiin murhatöihin. Mikäli ymmärrän, ei joukkueessa ollut erityisempää kuria eikä vakituista johtajaa, mutta Harris ja neljä muuta — Mountain itse, kaksi skotlantilaista — Pinkerton ja Hastie — ja eräs Hicks niminen virkaheitto suutari — pistivät päänsä yhteen ja sopivat menettelytavasta. Mitä puhtaasti aineelliseen puoleen tulee, olivat he aika hyvin varustetut; niinpä oli masterilla mukanaan teltta, jossa hän oli suojassa ja häiritsemättä. Tuokin pieni etuoikeus yllytti hänen tovereitaan häntä vastaan. Mutta yleensäkin oli hänen asemansa siinä määrin väärä, jopa naurettava, että koko hänen hallitsemiskykynsä ja kaikki hänen miellyttävät ominaisuutensa eivät täällä merkinneet mitään. Kaikki muut, Secundraa lukuunottamatta, pitivät häntä miehenä, joka oli antanut houkutella itsensä loukkuun ja joka nyt itsekään asiasta tietämättä kulki kaulankatkeamista kohti. Itse hän kuitenkin lienee pitänyt itseään matkueen todellisena johtajana ja alkuunpanijana; tämä tietysti ei voinut olla hänen käytöksessään ilmenemättä, ja kun hän pienimmässäkin määrin osoitti mahdin tai alentuvaisuuden merkkejä, niin ne, jotka olivat hänet pettäneet, naureksivat partaansa.

Minä olin siinä määrin tottunut pitämään ja ajattelemaan häntä mahdikkaana johtajana, että minuun koski kipeästi ja hävettävästi tieto siitä, missä asemassa hän tällä retkellä oli ollut. Miten varhain hän oli voinut jotakin aavistaa, on mahdoton tietää, mutta pitkä aika kului, kulkue ehti jo kauas erämaahan, ennenkuin asiain todellinen tila hänelle selvisi.

Se tapahtui seuraavasti. Harris ja muutamat muut olivat menneet metsään neuvottelemaan ja olivat yht'äkkiä säikähtäneet pensaikosta kuuluvaa rasahdusta. Kaikki he tunsivat intiaanien sodankäyntitavat, olipa Mountain sekä asunut että metsästänyt yhdessä alkuasukasten kanssa, vieläpä saavuttanut mainetta taisteluissa heitä vastaan. Hän osasi liikkua äänettömästi metsässä ja seurata jälkiä kuin koira. Sen vuoksi hän sai toisilta toimekseen hiipiä tiheikköön tarkastamaan rasahduksen syytä. Häneltä ei kulunut pitkää aikaa, ennenkuin hän tiesi aivan lähellä edessään kulkevan ihmisen, joka varovasti, mutta tottumattomasti pujahteli lehväin välitse, ja kun hän pian sen jälkeen pääsi hyvälle näköpaikalle, onnistui hän huomaamaan Secundra Dassin, joka vikkelästi puikki eteenpäin, alinomaan taakseen katsellen. Tuon nähdessään ei hän tiennyt pitikö nauraa vai itkeä, ja kun hän palattuaan oli kertonut asian rikostovereilleen, oli heidän laitansa jokseenkin samoin. Ei siis ollut mitään syytä peljätä intiaanien hyökkäystä, mutta toisaalta, koska Secundra Dass otti huolekseen heitä vakoilla, oli varsin todennäköistä, että hän osasi englanninkieltä, ja jos hän osasi englanninkieltä, oli varmaa, että master tunsi kaikki heidän vehkeensä. Nyt oli asema erikoisen omituinen. Jos Secundra Dass osasi englanninkieltä ja salasi sen, taisi toisaalta Harris useita Intian kieliä; ja kun hän oli oppinut niitä oloissa, joissa hänen käytöksensä oli mennyt kauas suurimmankin julkeuden rajojen ulkopuolelle, oli hän katsonut parhaaksi olla asiasta vaiti. Siten oli molemmilla puolueilla mahdollisuuksia vakoilla toista. Salaliittolaiset palasivat leiriin saatuaan kuulla, että heillä oli sellainen etu puolellaan; Harris ryömi masterin teltan luo, kun hän kuuli hindun ehtineen sinne takaisin; toiset taas istuivat piippuineen nuotion ääressä ja odottivat kärsimättöminä, mitä hän saisi tietoonsa. Kun hän vihdoin tuli, oli hänen ilmeensä hyvin synkkä. Hän oli kuullut kylliksi varmistuakseen pahimmassa epäluulossaan. Secundra Dass osasi erinomaisesti englanninkieltä; hän oli hiiviskellyt heidän jäljessään ja vakoillut heitä useita päiviä; masterilla oli nyt täysi selko salaliitosta; hän ja hindu aikoivat seuraavana päivänä erota toisista sellaisella paikalla, missä piti kulkea yli maakannaksen, ja lähteä oman onnensa nojaan vaeltamaan metsissä; he pitivät parempana kaikkea, he antautuivat nälälle, petoeläimille ja intiaaneille alttiiksi mieluummin kuin jäivät nykyiseen asemaansa petturien joukkoon.

Mitä nyt oli tehtävä? Jotkut tahtoivat heti lyödä masterin kuoliaaksi, mutta Harris sai heidät ymmärtämään, ettei sellaisesta rikoksesta olisi mitään hyötyä, koska master, joka oli aarteen kaivanut maahan, veisi mukanaan tiedon sen paikasta. Toiset tahtoivat heti luopua koko yrityksestä ja lähteä New-Yorkiin päin, mutta tuo houkutteleva sana, aarre, ajatus pitkästä matkasta, jonka he jo olivat suorittaneet, sai enemmistön hylkäämään tämän ehdotuksen. Olen taipuvainen luulemaan, että suurin osa joukosta oli aivan matalajärkistä väkeä. Harris tosin ymmärsi yhtä ja toista, Mountain ei ollut mikään hölmö, Hastie oli saanut kirjallista sivistystä, mutta hekin olivat varsin huonosti menestyneet elämässä, ja jäljellä olevat kuuluivat pahimpaan roskaväkeen, mitä missään siirtomaassa voi tavata. Siihen loppupäätökseen, johon he vihdoin tulivat, olivat enemmän syynä ahneet toiveet kuin harkinta. He päättivät, että oli meneteltävä varovasti, pidettävä hyvin silmällä masteria, oltava vaiti eikä enää annettava aihetta epäluuloon. Mikäli voin asiaa arvostella, luottivat he kokonaan siihen, että heidän uhrinsa sattuisi olemaan yhtä ahne, yhtä täynnä haluja ja yhtä ajattelematon kuin hekin, ja että hän asiain niin kehittyessä joutuisi uhraamaan sekä henkensä että aarteensa.

Kahteen kertaan lienevät Secundra ja master seuraavan päivän kuluessa luulleet päässeensä pakoon, ja kaksi kertaa tulivat he viekkaudessaan voitetuiksi. Masterissa ei näkynyt minkäänmoista pettymyksen merkkiä, paitsi että hän toisella kerralla kalpeni hiukan. Hän ihmetteli, kuinka hän tyhmyyksissään oli joutunut harhateille, kiitti kiinniottajiaan, aivankuin nämä olisivat tehneet hänelle palveluksen, ja liittyi uudelleen kulkueeseen niin kohteliaan ja reippaan näköisenä kun konsanaan. Mutta hän oli varmaankin haistanut ruudin, sillä tästä lähtien hän ja Secundra puhuivat keskenään vain kuiskaten, eikä hyödyttänyt mitään se, että Harris seisoi väijymässä pakkasessa teltan ulkopuolella. Samana iltana, jona tämä saatiin tietää, täytyi jättää venheet ja kulkea eteenpäin jalkaisin, joten pakenemismahdollisuudet suuressa määrässä vähenivät.