"Niin, ei ainakaan kauas sieltä", vastasi Sir William. "Lähempänä ei löydy paikkaa, jossa olisitte varmassa turvassa."
"Ei minua ollenkaan huvita kotiinpalaaminen", sanoi lordi. "En minä pelkää — intiaaneja", lisäsi hän yht'äkkiä.
"Jospa minä voisin sanoa samoin", vastasi Sir William hymyillen; "ja jos kellään olisi mahdollisuutta niin sanoa, niin olisin kai minä se. Mutta teidän on otettava huomioon se vastuunalaisuus, joka minua painostaa, sekä se seikka, etten mitenkään voisi antaa itselleni anteeksi, jos sallisin teidän jatkaa matkaa nyt, kun olotilamme on käynyt näin vaaranalaiseksi, ja teidän asianne — jos teillä mitään sellaista on ollut — on tullut päätökseen, mikäli saamistamme surullisista perheuutisista kuuluu. Minä joutuisin huonoon huutoon, jos sattuisi jokin ikävä tapaus."
Lordi kääntyi Mountainin puoleen. "Mistä hän oli kuolevinaan?" kysyi hän.
"En ymmärrä mitä lordi tarkoittaa", vastasi kauppias, pysähtyen hämmästyneenä puuhissaan (hän hoiteli paria pahannäköistä kylmänhaavaa).
Hetkiseksi näytti lordi käyvän aivan sanattomaksi, mutta sitten hän jotenkin kiivaasti toisti kysymyksensä: "Minä kysyn, mistä hän kuoli. Minä pidän sitä suorana kysymyksenä."
"En minä tiedä mikä oli syynä hänen kuolemaansa", sanoi Mountain. "Ei sitä Hastiekaan tiennyt. Hän näytti aivan luonnollisesti riutuvan ja lopuksi heittävän henkensä."
"Niin, siinäpä se on!" huudahti lordi Sir Williamin puoleen kääntyen.
"Minä en voi seurata teidän kunnia-arvoisuutenne ajatuskulkua", vastasi
Sir William.
"No niin", sanoi lordi, "kysymyksessä on perintöasia; poikani arvoonpääsylle voidaan asettaa esteitä, ja kun sanotaan, ettei ole selvää tietoa miehen kuoleman syystä, niin voi syntyä monenlaisia epäluuloja."