Voi helposti arvata, missä seikkailujensa osissa majuri etupäässä viivähti. Jos olisimme saaneet tietää kaikki, olisi hänen lähettitoimensa luultavasti päättynyt aivan toisin; nyt hän kosketteli verrattain vähän merirosvolaivaa. Minä en myöskään kuullut hänen kertomuksensa loppua, sillä mr. Henry, joka oli hetkisen istunut ajatuksissaan, nousi ylös, pyysi majurilta anteeksi, että hänellä oli välttämättömiä tehtäviä, ja pyysi minua mukanaan konttoriin.
Päästyään sinne ei hän enää koettanutkaan salata liikutustaan; hän käveli edestakaisin lattialla, kasvot rypyssä tavantakaa pyyhkien kädellään otsaansa.
"Meillä on jotain järjestettävää", sai hän vihdoin sanotuksi, mutta keskeytti sitten puheensa, sanoi, että meidän piti saada jotain juotavaa ja lähetti hakemaan pullon parasta viiniä. Tämä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan, ei myöskään se, että hän viinin tultua kulautteli sitä lasin toisensa perästä, ollenkaan välittämättä ulkonaisesta soveliaisuudesta. Juominen kumminkin rauhoitti häntä.
"Te tuskin hämmästynette, Mackellar", aloitti hän, "kuullessanne, että veljeni — joka kaikkien meidän iloksemme kuuluu olevan hyvässä turvassa — tarvitsee jonkun määrän rahoja."
Minä vastasin sen kyllä aavistaneeni, mutta ettei nyt ollut mikään erittäin sovelias aika, sillä kassassamme ei ollut paljoa.
"Minulla on", sanoi hän, "hypoteekkirahoja."
Minä muistutin niiden kuuluvan rouvalle.
"Siitä minä kyllä teen tilin vaimolleni", vastasi hän kiivaasti.
"Niin, mutta silloin meillä on hypoteekki vaivoinamme", väitin minä.
"Niinpä kyllä", sanoi hän, "siitä asiasta juuri halusin haastella kanssanne."