Minä mietiskelin jonkun aikaa tätä uutista ja vein sen sitten mr. Henrylle. "Saattepa kuulla hassun jutun", sanoin minä ja kerroin sen hänelle.
"Mitä se merkitsee, Mackellar, mistä hän on tullut, niin kauan kuin hän on täällä?" huokasi mr. Henry.
"Niinpä kyllä, mr. Henry, mutta miettikäähän toki hiukan. Eikö tunnu hiukan siltä, kuin hallitus tässä katselisi läpi sormiensa? Muistattehan kuinka jo olemme ihmetelleet, että hän uskalsi niin levollisesti kulkea missä hyvänsä."
"Malttakaas", sanoi mr. Henry. "Minä mietin asiaa." Hänen ajatellessaan levisi hänen kasvoilleen kammottava hymy, hiukan samanlainen kuin masterin. "Antakaa minulle paperia", sanoi hän sitten. Pitemmittä puheitta hän istuutui ja kirjoitti eräälle tuntemalleen herralle — nimeä en huoli mainita, mutta korkeassa asemassa oleva mies se oli. Tämän kirjeen lähetin minä ainoalla luotettavalla miehellä — Macconocchiella. Tuo vanha mies ratsasti nopsaan ja palasi vastauksineen jo ennen kuin olin jännityksissäni häntä odottanutkaan. Kirjettä lukiessa ilmestyi mr. Henryn kasvoille sama kamala hymy.
"Se oli paras palvelus mitä koskaan olette minulle tehnyt, Mackellar", sanoi hän. "Tämä hallussani minä kyllä hänet nujerran. Saatte nähdä päivällisen aikaan."
Päivällistä syötäessä mr. Henry ehdotti, että master jossakin tilaisuudessa esiintyisi hyvin suuressa seurassa. Parooni, kuten hän toivoi, kielteli sen vaaran vuoksi, mikä siitä johtuisi.
"Ooh!" huokasi mr. Henry varsin levollisena, "ei teidän enää tarvitse tässä asiassa teeskennellä. Minä tiedän salaisuuden yhtä hyvin kuin tekin."
"Salaisuuden?" kertasi parooni. "Mitä tarkoitat, Henry? Minä annan kunniasanani, etten tiedä mitään salaisuutta, josta sinä olisit ulossuljettu."
Masterin ilme vaihtui; näki, että sanat olivat osuneet arkaan kohtaan.
"Mitä?" sanoi mr. Henry kääntyen hänen puoleensa kovin hämmästyneen näköisenä, "sinä palvelet herrojasi varsin uskollisesti, kuten kuuluu, mutta olisit sinä siltä voinut rauhoittaa isäsi mielen."