"Mitä sinä juttelet? Minä en halua asioistani puhuttavan kaikkien kuullen. Herkeä, sanon minä", huusi master aivan suunniltaan; hän käyttäytyi kovin lapsimaisesti.
"Niin suurta salakähmäisyyttä en tosiaankaan sinulta odottanut, sen vakuutan", jatkoi mr. Henry. "Tuttavani näet kirjoittaa" — hän avasi kirjeen —: "On luonnollisesti tärkeää sekä hallitukselle että sille herrasmiehelle, jota ehkä sopivimmin yhä edelleen kutsumme mr. Ballyksi, että tämä sopimus pysyy salassa, mutta ei koskaan ole ollut tarkoitus, että hänen perheensä jäisi sellaiseen jäytävään pelkoon, jota te niin tuntehikkaasti kuvailette, ja minua ilahduttaa, että voin kokonaan poistaa pelkonne. Mr. Bally on Suur-Britanniassa yhtä hyvässä suosiossa kuin tekin."
"Pitääkö minun uskoa tämä?" huudahti parooni katsoen poikaansa; hänen kasvojensa ilme näytti kummastelevalta ja vielä enemmän epäilevältä.
"Isä hyvä", sanoi master, joka jo oli aika lailla hillinnyt itseään. "Minua ilahduttaa kovin, kun saan luvan sen ilmaista. Omat määräykseni, suoraan Lontoosta saadut, kuuluivat aivan toisin; minua vaadittiin pitämään armahdus salassa kaikilta, tekin olitte erityisesti mainittu. Tämän voin näyttää toteen, ellen ole kirjettä hävittänyt. He lienevät muuttaneet mieltään aivan äkkiä, sillä asia on vasta hiljattain järjestetty, tai pikemmin on Henryn tuttava ymmärtänyt asian väärin tässä kohden kuten nähtävästi muutenkin. Sanoakseni suoraan, isä", jatkoi hän, ja voi nähdä että hän tunsi itsensä turvallisemmaksi — "olen otaksunut, että tämä selittämätön kapinoitsijan armahtaminen johtui teidän toimestanne ja että minua vaadittiin pitämään se perheeltä salassa, koska te ette tahtonut ilmaista hyvyyttänne. Sentähden minä niin ehdottomasti tottelin. Nyt siis jää ainaiseksi salaan, mitä tietä niin tunnettu valtiorikoksen tekijä kuin minä on voinut saada armon; minä näet otaksun, ettei teidän poikanne tarvitse puolustautua sellaista syytöstä vastaan, johon näytään Henryn kirjeessä viitattavan. Minä en ole vielä koskaan kuullut, että kukaan Durrisdeer olisi ollut petturi tai vakooja", sanoi hän ylpeästi.
Nyt siis näytti siltä, kuin hän pääsisi sen pitemmittä asiasta; mutta hän ei ottanut huomioon erästä tekemäänsä tyhmyyttä eikä mr. Henryn itsepintaisuutta. Nyt saimme nähdä, että isännässäkin oli masterin henkeä.
"Sanot asian järjestetyn aivan äskettäin", sanoi hän.
"Niin, aivan viime aikoina", vastasi master iloisesti ja suoraan, joskaan ei aivan varmasti.
"Todellako aivan viime aikoina?" kysyi mr. Henry, aivan kuin olisi ollut jotain, mitä hän ei saanut sopimaan. Hän avasi jälleen kirjeen.
Siinä ei ollut ajasta mitään, mutta master ei sitä voinut tietää.
"Minusta se tuntui kyllin myöhäiseltä", sanoi hän nauraen. Kun parooni kuuli naurun, joka rämisi kuin särkynyt kello, loi hän taas katseen poikaansa, ja minä näin hänen ryppyisen suunsa vetäytyvän tiukemmin kiinni.