Minä tein kuten hän käski, ja samassa loimahtivat liekit suoraan ylös, niin liikkumattomina ulkona talvisessa metsässä, kuin olisivat tuvan pöydällä palaneet — ja minä näin veljesten asettuvan vastakkain.
"Valo hiukan häikäisee silmiäni", sanoi master.
"Minä annan sinulle kaikki edut", vastasi mr. Henry vaihtaen paikkaa, "sillä minä luulen, että nyt olet kuoleman oma." Äänen sävy oli lähinnä raskasmielinen, mutta samalla siinä oli sentään ylevää ja miehekästä.
"Henry Durie", sanoi master. "Pari sanaa vain, ennenkuin alamme. Sinä olet oppinut miekkailemaan, osaat pitää kiinni floretista, mutta et tiedä, mikä ero on kun saa miekan käteensä. Sentähden tiedän minä sinun kaatuvan. Mutta huomaahan, miten luja minun asemani on. Jos sinä kaadut, katoan minä maasta sinne, mihin rahani jo ovat viedyt. Jos minä kaadun, mihin tilaan joudut sinä? Isäsi, vaimosi — joka, kuten kyllä tiedät, on minuun rakastunut — vieläpä lapsesikin, joka pitää enemmän minusta kuin sinusta — kuinka kostavatkaan he minun kuolemani! Ehket ollut sitä ajatellut, Henry hyvä?" Hän katsoi veljeään ja tervehti miekallaan sääntöjen mukaisesti.
Mr. Henry ei sanonut sanaakaan, tervehti vain hänkin. Miekat kalskahtivat yhteen.
En ymmärrä aseenkäyttöä; sitäpaitsi olin pakkasen, pelon ja kauhistuksen vaikutuksesta aivan pyörällä; mutta mikäli asiaa oivalsin, oli mr. Henry heti aluksi voitolla ja säilytti asemaansa vakavasti. Hän ahdisti vihollistaan hillityin, mutta samalla kammottavin innoin. Yhä lähemmäksi hän työntyi, kunnes master hypähti taaksepäin ja kirosi lyhyeen. Luulen valon taas häikäisseen häntä. Vaihdettuaan paikkoja he hyökkäsivät jälleen toistensa kimppuun, mutta olivat nyt lähempänä toisiaan; mr. Henry kävi uhkaavammin päälle, kun taas masterin itseluottamus näytti horjuvan. Nyt hän nähtävästi itse huomasi olevansa hukassa ja tunsi jonkinlaista kuolemantuskan kylmyyttä; muuten ei hän olisi ryhtynyt siihen petolliseen temppuun, jota hän käytti, En voi sanoa sitä seuranneeni, kokematon silmäni ei mitenkään voinut kyllin nopeasti erottaa yksityisseikkoja; mutta veljensä miekkaan hän näytti tarttuvan vasemmalla kädellään, seikka, joka on kaksintaistelussa kielletty. Varmaa on, että mr. Henry pelastui ainoastaan sivuun hyppäämällä, ja samoin, että master pisti tyhjää ilmaa, kaatuen toiselle polvelleen. Ennenkuin hän siitä ehti liikahtaa, oli vastustajan miekka hänet lävistänyt.
Minä kiljaisin puolitukehtunein äänin ja juoksin päin, mutta lävistetty ruumis virui jo maassa, vääntelehti hetkisen kuin käärme ja jäi sitten aivan liikkumatta.
"Katsokaa hänen vasenta kättänsä", sanoi mr. Henry.
"Se on aivan verinen", vastasin minä.
"Sisäpuoleltako?" kysyi hän.