Tein epätoivoisen liikkeen, joka vaikutti häneen; hän katsoi minuun muuttunein ilmein. "Onko paljon pahempia asioita sanomatta?" kysyi hän ja hänen äänensä vaipui, vaikka hän korotti sitä kysymystä aloittaessaan.
"Paljonkin pahempia", vastasin minä. "Tänä yönä sanoi hän mr. Henrylle näin: En ole koskaan tavannut naista, joka ei olisi pitänyt minua parempana, enkä liioin ketään, joka ei yhä minua sinä pitäisi."
"En tahdo kuulla miniääni mitenkään moitittavan", huudahti hän, ja siitä innosta, millä hän minut tässä keskeytti, päätin, ettei hänen silmänsä ollutkaan ollut niin tylsä kuin olin luulotellut, ja ettei hän niinkään ilman huolta ollut huomannut, miten rouvaa ahdisteltiin.
"En ajattele hänestä lausuttuja moitteita", huudahdin minä. "Niistä ei ole kysymys. Nuo sanat sanottiin minun kuulteni mr. Henrylle, ja ellette te sitä vielä pidä kyllin selvinä, niin saatte kuulla seuraavat: 'Vaimosi, joka on minuun rakastunut'."
"Ovatko he taistelleet?" kysyi hän.
Minä nyökkäsin.
"Minun täytyy rientää heidän luoksensa", sanoi hän ja aikoi jälleen nousta sängystä.
"Ei, ei!" huudahdin minä ja ojensin käteni häntä kohden.
"Te ette sitä ymmärrä", sanoi hän; "nuo olivat vaarallisia sanoja."
"Eikö teille ensinkään tahdo selvitä, mitä on tapahtunut, lordi hyvä?" kysyin minä.