"Salakuljettajia", sanoi parooni. "Juokse heti tuonne alas, Mackellar, ja sammuta kynttilät. Minä pukeudun sillä välin, ja teidän palattuanne voimme keskustella, mikä olisi parasta."
Kompuroin rappuja alas ja ulos pihalle. Jokseenkin kaukaa saattoi huomata pensaistosta tunkeutuvan valoa pieninä hajanaisina kirkkaina pilkkuina; niin pimeänä yönä se voi näkyä peninkulmain päähän, ja minä moitin omaa varomattomuuttani. Mutta kuinka paljon suuremmassa määrässä sen teinkään tultuani paikalle! Toinen kynttilänjaloista oli kumossa, kynttilä sammuksissa.
Toinen seisoi vielä ja paloi tasaisesti heittäen leveän valoväikkeen yli routaisen maan. Kaikki mitä oli sen piirissä näkyi sitä ympäröivän sankan pimeyden vuoksi selvemmin kuin päivällä. Keskellä oli veritäpliä ja hiukan kauempana mr. Henryn hopeakahvainen miekka; mutta kaatuneesta ei näkynyt jälkeäkään. Sydämeni jyskytti kylkiluita vasten ja hiukset päälaellani kohosivat pystyyn, kun siinä seisoin ja tuijotin — niin omituinen oli näky, niin kammottava se pelko, jonka se synnytti. Katselin oikeaan ja vasempaan; maa oli aivan roudassa, siitä ei voinut saada mitään selkoa. Seisoin kuunnellen, kunnes korviini alkoi koskea; tunsin yön pimeyden lepäävän ympärilläni sameana ja äänetönnä, aivan kuin olisin seisonut isossa, tyhjässä kirkossa. Ei ainoatakaan aallonlyöntiä kuulunut mereltä; oli kuin olisi voinut kuulla nuppineulan putoamisen peninkulman päähän.
Puhalsin kynttilän sammuksiin, ja pimeys valahti nokimustana ympärilleni. Minusta tuntui, kuin olisin seisonut tuhansien näkymättöminä vilisevien olentojen seassa, ja minä lähdin takaisin taloon pää rinnalle painuneena. Joka hetki minä arasti säpsähdin, aavistellen pahaa milloin siellä, milloin täällä. Ovella seisoi ihminen; se liikkui minua kohti, ja minä olin kiljaista pelosta, ennenkuin tunsin sen rouvaksi.
"Oletteko kertonut hänelle asiasta", kysyi hän.
"Hän minut lähetti katsomaan", sanoin minä. "Se on poissa. Mutta miksi te siinä seisotte?"
"Se on poissa!" toisti hän. "Mikä on poissa?"
"Ruumis", vastasin minä. "Miksi ette ole isäntänne luona?"
"Poissa?" sanoi hän. "Te ette varmaankaan katsonut tarkemmin. Mennään sinne takaisin."
"Siellä ei ole enää valoa", sanoin minä. "Minä en uskalla."