"Annetaan lordin ratkaista se asia", sanoin minä.
Lordi oli melkein valmiiksi pukeutunut, kun astuin sisään. Hän rypisti otsaansa kuullessaan kertomukseni. "Salakuljettajat", sanoi hän. "Mutta elävänäkö vai kuolleena."
"Minusta hän näytti —" aloin minä, mutta pysähdyin, kun en saanut aikomaani sanaa sanotuksi.
"Niinpä kyllä; mutta te voitte hyvinkin erehtyä. Miksi olisivat he hänet mukaansa ottaneet, ellei hän ollut elossa?" kysyi hän. "On kyllä syytä toivoa. Meidän täytyy sanoa hänen matkustaneen — kuten hän tulikin — sitä millään tavoin edeltäpäin ilmoittamatta. Meidän täytyy välttää juoruhälinää."
Huomasin, että hänkin, kuten me muut, oli alkanut ajatella talon asemaa. Nyt, kun kaikki perheen elossa olevat jäsenet olivat syövyttävän surun vallassa, oli omituista havaita, kuinka meidän huomiomme kiintyi perheen käsitteeseen sellaisenaan ja miten me pyrimme pitämään yllä tyhjää ulkokuorta, sen kunniaa; eivätkä sitä tehneet yksin Durrisdeerit, vaan vieläpä heidän palvelijansakin.
"Sanotaanko se mr. Henrylle?" kysyin minä.
"Minä mietin asiaa", sanoi hän. "Nyt minä ensinnä menen sisään häntä katsomaan; sitten menemme yhdessä tutkimaan pensaikkoa ja harkitsemme asiaa."
Menimme alas saliin. Mr. Henry istui kuin kiveenhakattuna pöydän luona pää käden varassa. Rouva seisoi hänen takanaan, käsi suun edessä; oli ilmeistä, ettei hän voinut saada miestään tuosta tilasta heräämään. Lordi meni lujin askelin poikaansa kohti; hänen kasvojensa ilme näytti minusta kiinteältä ja samalla hiukan kylmältä. Päästyään aivan hänen luoksensa hän ojensi molemmat kätensä ja sanoi: "Poikani!"
Katkonaisesti, tukahdutetusti huudahtaen mr. Henry hypähti ylös ja vaipui isänsä rinnoille nyyhkyttäen ja itkien — sydäntäsärkevin näky, mitä olla voi. "Voi isä", huusi hän, "tiedäthän, että minä hänestä pidin; tiedäthän, että minä alun alkaen hänestä pidin; olisin voinut mennä kuolemaan hänen edestänsä — sen tiedät! Olisin antanut henkeni hänen ja sinun tähden. Voi, sano, että sen tiedät! Voi, sano, että voit antaa minulle anteeksi. Voi, isä, mitä olen tehnyt, — mitä olen tehnyt! Ja me, me leikimme pieninä yhdessä!"
Hän itki ja nyyhkytti ja hyväili vanhusta, pitäen häntä kaulasta aivan kuin pieni lapsi, joka on peloissaan.