"Teidän isänne oli varsin hyvä mies", sanoin minä, poiketen hiukan syrjään itse asiasta. "Mutta luuletteko, että hän oli ymmärtäväinen isä?"
Kesti jonkun aikaa, ennenkuin hän vastasi; sitten hän sanoi: "Minä en moiti häntä mistään. Minulla ehkä olisi syytä siihen, mutta minä en sitä tee."
"Niinpä kyllä", sanoin minä, "teillä voisi ainakin olla syytä siihen. Ja kuitenkin oli isänne kelpo mies; en ole tuntenut ketään parempaa; ellei tuota yhtä seikkaa ota huomioon, en myöskään viisaampaa. Missä hän kompastui, olisi joku toinen todennäköisesti kaatunut. Hänellä oli kaksi poikaa —"
Lordi löi äkkiä nyrkkinsä vihaisesti pöytään.
"Mitä tarkoitatte?" huusi hän. "Puhukaa suunne puhtaaksi."
"Minä teen sen", sanoin minä äänellä, joka yritti tukehtua sydämeni jyskytykseen. "Jos te yhä edelleen lellittelette mr. Aleksanderia, niin te käytte isänne jälkiä. Varokaa, lordi hyvä, ettei poikanne kasvettuaan ala astua masterin askeleita."
En ollut koskaan aikonut puhua suutani niin puhtaaksi, mutta kun on kovin peloissaan, niin tulee tavallaan häikäilemättömäksi, arkailemattomammaksi kuin koskaan muulloin, ja niinpä minäkin poltin laivani noilla suorilla sanoilla. En saanut mitään vastausta. Kun kohotin päätäni, oli lordi noussut seisomaan ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän kaatui raskaasti lattialle. Tapaus tai kohtaus ei kestänyt kauan; hän tuli tajuntaan voimatta ymmärtää, mitä oli tapahtunut, tarttui kädellä päähänsä, jota minä pitelin, ja sanoi murtunein äänin: "Olen ollut kipeä", ja pian sen jälkeen. "Auttakaa minua." Sain hänet pystyyn; hän seisoi varsin hyvin, vaikka hän nojasi pöytään. "Olen ollut kipeä, Mackellar", sanoi hän taas. "Jotakin meni rikki — tai oli menemäisillään rikki, ja silloin vuosi kaikki ulos. Minä olin kyllä kovin vihainen. Älkää te siitä koskaan mitään välittäkö, Mackellar, älkää välittäkö siitä, hyvä mies. En minä tahtonut hiuskarvaakaan päästänne vahingoittaa. Olemmehan me liiankin paljon jakaneet surua ja iloa. Meidän välimme on selvä kuin päivä. Mutta nyt minä luulen, Mackellar, että menen mrs. Henryn luo — nyt luulen meneväni mrs. Henryn luo", sanoi hän ja lähti huoneesta jokseenkin varmoin askelin. Minä jäin istumaan aivan katumuksen vallassa.
Kohta sen jälkeen lennähti ovi auki, ja rouva pyrähti sisään silmät säkenöiden. "Mitä tämä merkitsee?" huusi hän. "Mitä te olette tehnyt miehelleni? Ettekö mitenkään voi oppia pysymään asemanne rajoissa tässä talossa? Ettekö koskaan lopeta nenäkkäitä neuvojanne?"
"Rouva", sanoin minä, "niin kauan kuin olen ollut tässä talossa, olen saanut riittävästi kovia sanoja. Jonkun ajan olivat ne jokapäiväistä leipääni, ja minä sulatin kaikki. Ja tänä päivänä te saatte nimittää minua miten haluatte; te ette koskaan löydä nimeä, joka olisi kyllin ankara sellaiselle rikkojalle. Ja sittenkin minä tein sen parhaassa tarkoituksessa."
Juttelin hänelle aivan avomielisesti kaikki, juuri samoin kuin tässäkin olen kertonut. Kun hän oli loppuun asti kuunnellut, voin huomata hänen vihansa talttuvan. "Niin", sanoi hän, "hyvää te todellakin olette tarkoittanut. Minulla itselläni on ollut samansuuntainen ajatus, tai oikeammin samanlainen kiusaus, ja sentähden minä annan teille aneeksi. Mutta taivaan nimessä ettekö näe, ettei hän voi enempää sietää!" huusi hän. "Kaari on jännitetty, niin että se on katkeamaisillaan. Mitä merkitsee tulevaisuus, kunhan hänellä vain nyt on pari hyvää päivää?"