"Sahibi", sanoi hän, "ei ymmärtää teidän kieli. Minä ymmärtää se itse, ja näkee, että te vähän erehdytte — no, se tapahtuu usein. Mutta sahibi hyvin mielellään tietää, kuinka te tulla puutarhaan."
"Ballantrae!" kiljaisin minä, "oletko sinä niin kirotun julkea, että kiellät minut elävin silmin?"
Ballantrae ei muuttanut yhtään ilmettänsä, tuijotti vain minuun kuin pyhimyksen kuva pagodissa.
"Sahibi ei ymmärtää teidän kieli", sanoi alkuasukas yhtä nokkelasti kuin ensi kerrallakin. "Hän hyvin mielellänsä tietää, kuinka te tulla puutarhaan."
"Piru hänet periköön", sanoin minä. "Vai tahtoo hän tietää, kuinka minä pääsen puutarhaan; häh? No niin, kuulehan nyt, hyvä mies, ole hyvä ja tervehdi sahibiasi mitä lämpimimmin ja sano minun puolestani, että täällä on pari soturia, joita hän ei koskaan ole tavannut ja joista hän ei ole koskaan kuullut puhuttavankaan, mutta että tämä sotaveikkoni tässä on peeveli miehekseen, ja minä itse olen peeveli miehekseni, ja että ellemme me pitemmittä puheitta saa kunnollista ruoka-annosta, turbaania, tohveleita ja yhtä kultamohuria pikku rahassa, niin tunnen minä jumal'avita erään puutarhan, jossa pian tapellaan."
He menivät niin pitkälle näyttelemisessään, että puhelivat jonkun aikaa keskenään hindustaniksi. Sitten sanoi hindu yhä hymyillen, mutta samalla huoaten aivan kuin toistaminen olisi häntä väsyttänyt: "Sahibi hyvin mielellään tietää, kuinka te tulla puutarhaan."
"Vai sitä kaipaatte!" sanoin minä, laskin käteni miekankahvalle ja käskin sotaveikkoni vetää sapelin ilmoille.
Ballantraen hindu veti, aina vain hymyillen, pistoolin poveltaan, ja vaikka Ballantrae itse ei liikahuttanut ilmettäkään, tunsin minä hänet riittävän hyvin tietääkseni hänen olevan varuillaan.
"Sahibi ajattelee: te parempi mennä pois", sanoi hindu.
Ja totta puhuen minä itsekin ajattelin samoin; sillä pistoolin laukaus olisi Jumalan avulla saattanut viedä meidät molemmat hirsipuuhun.