"Ei tule olemaan mitään rahallista avustusta", sanoi lordi. "Minä toivon mr. Ballyn elävän hyvin hiljaa. Me emme ole aina olleet tyytyväisiä hänen käytökseensä."
"Ja mitä raha-asioihin tulee", lisäsin minä, "on hän osoittautunut hävyttömän kehnoksi taloudenhoitajaksi. Luokaahan silmäys tähän luettelooni, mr. Carlyle, tähän minä olen merkinnyt ne summat, jotka tuo mies on kiskonut taloistamme viimekuluneina viitenätoista tai kahtenakymmenenä vuotena. Siitä tulee soma kokonaissumma."
Carlyle suipenti suutaan aivan kuin viheltääkseen. "Siitä minulla ei ollut aavistustakaan", sanoi hän. "Minun täytyy vielä kerran pyytää anteeksi teiltä, lordi hyvä, jos olen tunkeileva, mutta kovin toivottavaa on, että minä saan täysin selville kuinka haluatte asiat järjestettävän. Mr. Mackellar voi kuolla, ja siinä tapauksessa minä jään yksin niitä hoitamaan. Eiköpä teidän korkea-arvoisuutenne mielellään kuulisi mr. Ballyn — e — hm — matkustaneen maasta?"
Lordi katsoi Carlyleen. "Miksi te sitä tiedustelette?" kysyi hän.
"Olen saanut sen käsityksen, ettei mr. Bally ole erinomaisemmaksi iloksi perheelleen", sanoi asianajaja hymyillen.
Lordin kasvot synkistyivät äkkiä. "Piru hänet periköön!" huudahti hän ja kaasi itselleen lasin viiniä, mutta niin vapisevin käsin, että puoli lasin sisällyksestä putosi hänen rinnoilleen. Tämä oli toinen kerta, jolloin hänen intohimoinen vihansa puhkesi ilmi juuri kun hän käyttäytyi mitä hillityimmin ja järkevimmin. Tämä säikäytti Carlylea, niin että hän sen jälkeen katseli lordia salaisen uteliaasti. Minä taas varmistuin uskossani, että olimme valinneet oikean menettelytavan, ottaen huomioon lordin sekä ruumiillisen että henkisen terveydentilan.
Tuota huudahdusta lukuunottamatta kävi keskustelu varsin onnellisesti. Oli varmaa, että Carlyle asianajajan tapaan tulisi vähissä erissä ilmaisemaan, mitä oli saanut kuulla. Siten voimme nyt olla varmoja siitä, että kansa alkoi katsella meitä suopeammin, ja masterin kehno käytös varmaan täydentäisi tekoamme. Todellisuudessa asianajaja jo ennen poislähtöään ilmaisi, että vieraatkin olivat alkaneet aavistella asian todellista laitaa.
"Minun ehkä pitänee tunnustaa teille, lordi hyvä", sanoi hän, seisoen hattu kädessään, "että teidän korkea-arvoisuutenne mr. Ballya koskevat määräykset eivät olleet minulle aivan odottamattomia. Jotain sen suuntaista kuului siihen aikaan, kun hän viimeksi oli Durrisdeerissa. Juteltiin jotain eräästä naisesta St. Brides'issä, jota kohtaan te olitte käyttäytynyt erittäin kauniisti ja mr. Bally verrattain armottomasti. Perinnön jakokysymyksestäkin paljon puhuttiin. Sanalla sanoen ei puuttunut puhetta sinne ja tänne, ja jotkut meidän viisaat villakoiramme laususkelivat hyvinkin ehdottomia tuomioita. En tahtonut muodostaa asiasta mitään mielipidettä, mikä minun virassani olevalle miehelle tuntuisikin mahdottomalta, mutta mr. Mackellarin äsken näyttämä luettelo on lopullisesti avannut silmäni. Minun mielipiteeni on, ettemme me, mr. Mackellar, tule suomaan hänelle liian hölliä ohjaksia."
Tuo tärkeä päivä kului onnellisesti loppuun. Suunnitelmaamme kuului vihollisen vartioiminen, ja minä pidin häntä vuorostani silmällä kuten muutkin. Luulen hänen rohkeutensa kasvaneen, kun hän huomasi, kuinka ankarasti me olimme varuillamme; oma uskallukseni taas vähitellen laskeutui. Eniten minua peloitti se erinomainen kätevyys, millä mies osasi salaa saada tietoonsa mitä me vehkeilimme. Ehkä lukijani on huomannut, miten esim. jonkin onnettomuustapauksen jälkeen välskärin käsi osaa nokkelasti erottaa ja tutkia lihaksia ja iskeä juuri siihen paikkaan, joka on vioittunut. Sama oli laita masterin kielen, joka oli niin näppärä kyselemään, ja hänen silmäinsä, jotka niin nopeasti huomasivat kaikki. Tuntui siltä kuin olisin ilmaissut hänelle kaikki, vaikk'en ollut sanaakaan maininnut. Ennenkuin tiesinkään, oli mies niin pitkällä, että vakuutti yhdessä minun kanssani kärsivänsä lordin välinpitämättömyydestä rouvaa ja minua itseäni kohtaan sekä pojan surkeasta hemmoittelulla pilaamisesta. Huomasin suureksi kauhukseni, että hän alinomaa palasi viimeksimainittuun asiaan. Poika oli jossain määrin arkaillut setäänsä; minun täytyi johtua ajattelemaan, että hänen isänsä oli tyhmyyksissään hänet siihen totuttanut. Se ei tietysti ollut mikään ymmärtäväinen valmistus, ja kun minä katselin miestä, joka oli vielä komea, niin hyvä sommittelemaan sanojansa ja jolla oli niin suuri varasto seikkailujuttuja kerrottavana, niin ymmärsin, että hän oli juuri mies vangitsemaan pojan mielikuvituksen. John Paul oli lähtenyt vasta tuona aamuna; ei ollut juuri ajateltavissa, että hän olisi kokonaan vaiennut mieliaineestaan, joten meillä siis nyt mr. Aleksander näytteli uteliaisuudesta palavan Didon osaa ja master taas oli pirullinen Aeneas, täynnä juttuja, jotka mitä suurimmassa määrässä huvittivat lapsia, juttuja tappeluista, haaksirikoista, pakoretkistä, Lännen metsistä ja intialaisten vanhoista kaupungeista. Olin aivan selvillä siitä, kuinka viekkaasti tuota syöttiä voitaisiin käyttää ja kuinka sillä vähitellen saattoi voittaa puolelleen minkä poikasen tahansa. Niin kauan kuin mies oli talossa, ei mikään kielto voinut heitä kahta toisistaan erottaa; sillä jos onkin vaikeata lumota käärmeitä, ei ole niin erittäin suuri asia kietoa pauloihinsa ihmislapsi, jonka housunlahkeet vielä ovat varsin lyhyet. Mieleeni johtui eräs vanha merimies, joka asui Figgate Whinsissä (jos muistan oikein, oli hän antanut sille nimen Portobellon kaupungin mukaan Amerikassa), ja jonka luo Leithin poikia tulvasi sunnuntaisin suurin joukoin. Siellä heitä istui niin tiheässä kuin korppia haaskan ympärillä, kuuntelemana hänen kirosanoilla höystettyjä juttujaan. Minä näin heidät siellä useinkin kulkiessani nuorena ylioppilaana tuvan ohi sunnuntaikävelylläni, joka oli tavallisesti hiljaisille aatoksille pyhitetty. Monet noista pojista menivät varmaankin sinne nimenomaisesta kiellosta huolimatta, useat pelkäsivät, jopa vihasivatkin tuota vanhaa veijaria, jonka he olivat tehneet sankarikseen. Niinpä näin heidän juoksevan tiehensä, kun hän oli saanut tipan liikaa, ja kivittävän häntä, kun hän oli sikahumalassa. Mutta sinne he vain saapastivat joka sunnuntai. Kuinka paljon helpommin saisikaan mr. Aleksanderin valtoihinsa seikkailija, joka oli hänen omaa sukuansa, komeannäköinen ja kaunopuheinen, jos hänessä vain heräsi halu vetää poika puoleensa, ja kun hän kerran olisi saanut vaikutusvallan käsiinsä, olisi hänen helppo käyttää sitä pojan turmelemiseksi.
En luule vihollisemme maininneen mr. Aleksanderin nimeä vielä kolmeenkaan kertaan, kun jo ymmärsin hänen ajatuksensa — kuin leimauksessa selvisi minulle hänen koko mietejuoksunsa — ja minä niin sanoakseni — peljästyneenä peräydyin, ikäänkuin olisi ammottava kuilu avautunut eteeni maantiellä. Mr. Aleksander: siinä oli heikko kohta, siinä katoavan paratiisimme Eeva, ja käärme jo vihelteli uhrilleen.