"Me matkustamme kaikin varhain huomisaamuna", sanoi hän. "Ensin
Glasgow'n satamakaupunkiin, sitten New-Yorkiin."
Minulta lienee päässyt äänekäs valitus.
"Niin", sanoi master, "minä kerskailin. Sanoin viikko, mutta olenkin tarvinnut melkein parikymmentä päivää. Mutta sama se; minä saan ne kyllä takaisin, matkustetaan sitä nopeammin."
"Onko teillä matkarahoja?" kysyin minä.
"On kyllä, rakas ja jalo herraseni", vastasi hän. "Te voitte kyllä moittia minun teeskentelyäni, mutta totta on, että samalla kun kerta kerran jälkeen olen papaltani puristanut lantin, on minulla ollut pieni summa, jota olen säästänyt kaikkien mahdollisuuksien varalle. Te maksatte oman matkanne, jos teillä on halua seurata meitä sivustahyökkäysretkellemme; minulla on riittävästi Secundra Dassia ja itseäni varten, mutta ei enempää — se riittää ollakseni vaarallinen, mutta ei riitä hyväntekeväisyystarkoituksiin. Vaunuissa on joka tapauksessa yksi ulkopuolinen istuin, jonka luovutan teille kohtuullisesta korvauksesta. Niinpä voimme matkustaa yhdessä koko eläinnäyttely — vahtikoira, apina ja tiikeri."
"Minä tulen mukaan", sanoin minä.
"Minä toivon teidän niin tekevän", sanoi master. "Te olette nähnyt minut maahan lyötynä; minä haluan teidän näkevän minut voittajana. Tässä tarkoituksessa uskallan niinkin paljon, että te kastutte kuin koira tässä jumalan ilmassa."
"Ja joka tapauksessa", lisäsin minä, "te tiedätte, etten minä irtaannu teistä."
"Ettepä niinkään helposti", sanoi hän. "Te iskette oikeaan kohtaan, erinomaisen ymmärryksenne opastamana kuten ainakin. Minä en koskaan taistele välttämättömyyttä vastaan."
"Ei hyödyttäne koettaa teille asiasta puhua", sanoin minä.