IDUNA (on viimeisten sanojen aikana ottanut neuloinkehyksen perältä, istunut vasemmalle pöydän ääreen, neuloo). Minäkö, äiti?
ADELGUNDA (torellen). Sinä olet kelvoton kappale; veljesi on oppinut. Hän ymmärtää paljon asioita, joita sin'et aavistakkaan, hän osaa kreikan- ja latinan-kieltäkin. Sinun pitää osoittaa hälle nöyryyttä ja kunnioitusta! Siten käyttäikse kunnon tyttö, joka muutama vuosi sitten vielä kävi koulua. No, mitä nyt nökötät? Miks'et vastaa?
IDUNA. Mitä saatan minä vastata? Dietrich on ollut pahamainen ja hänen tähtensä saan minä kärsiä toria.
ADELGUNDA. Tämä on liiaksi! Sinä soimaat minua väärästä puheesta! Jos vain voisin, ellei Dietrich'in lukeminen maksaisi niin paljon, lähettäisin minä sinut vielä pariksi vuodeksi kasvatus-kouluun, jotta vihdoinkin oppisit kohtelemaan äitiäsi asianmukaisella kunnioituksella.
Viides kohtaus.
Entiset. Ulrika (oikealle).
ULRIKA (lasisilmät nenällä, lyyjykynä korvan takana, kirja ja paperi-arkkia kädessä, istuu toisien seuraan pöydän taakse). Jälleen aamuvirsi aljettu!
ADELGUNDA (pisteliäästi). Mitä pitää?
ULRIKA (ylenkatseella). Ei mitään! Minä vain iloitsen väsymättömästä uutteruudestanne, jolla harrastatte Idunan kasvatusta täydellisentää.
ADELGUNDA (yhä kiihoissaan ja pisteliäästi). Hyvää huomenta ensin, neiti veljen-tytär.