OTTILIA. Mutta ei kahden niin korkiasti oppineen herran kuin te olette. Suurimmasti kunnioitan minä teitä. Suuria laatikkoja laatikkojen jälkeen on asemahuoneelta vedetty kaupunkiin, ja minun arveluni mukaan kuuluvat ne kaikki teidän tieteellisiin kokoelmiinne. Tohtori Offenburg seisoo par'aikaa siellä alhaalla, tutkistellen erästä hirvittävää kalloa. Hän koetti vakuuttaa minulle, että se on Goliat-jättiläisen sylikoiran pääkallo, mutta sitä min'en uskonut. Kaikki te tiedättekin, hyvät herrat! Minun ymmärrykseni seisoo vallan.
BARNAU. Ja kuitenkin tiedät sinä jotain, jota me emme tiedä, vaan jonka sanomattoman kernaasti tahtoisimme tietää. (Hiljaa). Autanko ma sua?
WISMAR (hiljaa). Jos olisit niin hyvä.
BARNAU (hiljaa). Täällä on tänään jo jaettu kahdet rukkaset, minä toivon toki sinulle käyvän paremmin.
OTTILIA. Eno, minä olen varsin hämmästynyt. Te tahdotte tietoja minulta, kysytte neuvoja minulta?
BARNAU. Niin neiti raivio. Katseleppas herraa tuossa!
OTTILIA. No?
BARNAU. Etkö huomaa hänessä mitään?
OTTILIA. En muuta, kuin mitä jo alusta pitäin olen hänessä huomannut.
BARNAU. Ja mitä se?