ULRIKA. Entä suuri eläin-tarha?
SCHUMMRICH. Niin, niin, minä muistuttelen, se, jossa on suuri joukko apinoita. Minä olen usein sydämestäni nauranut noille narrimaisille apinoille.
ULRIKA. Ja ovathan laivan veistimötkin hupaisat nähdä mahtavine laivoineen ja ne äärettömän suuret tavara-huoneet, maailman kauppaliikkeen keskipiste?
SCHUMMRICH. Hupaisat, — ovat kyllä, mutta se tukehduttava tervan haju! Ajatelkaahan, ken voipi sitä kestää? Tervaa — abominable! Täytyy itsensä ihan tykkänään upottaa eau de Cologne'en!
IRMGARD. Te olette oikeassa, hra Schummrich. Sisareni tuntee nuo seikat ainoastaan kirjoista, Te olette ne itse nähnyt, Te voitte varmemmin tuomita.
SCHUMMRICH. Itse nähnyt, niin ja itse haistellut tervaakin! Abominabel, sanon minä. (Lornjetteeraa Idunaa). Omakätinen, ipse fecit. Neiti Iduna näyttää terävä-järkiseltä oppilaalta?
IDUNA. En, minä olen vielä vallan taitamaton.
IRMGARD (nykii häntä, jolla hänen vihdoin täytyy kääntyä). Olittehan te
Italiassakin! Oi, kertokaahan jotain Italiasta.
SCHUMMRICH (katsoo häneen tuhmana). Kyllä (kääntyy Idunaan). Taitamaton? Ää! Nuori tyttönen ei koskaan ole taitamaton! Jolla on noin kauniit silmät — — —
IRMGARD (kaikin voimin koettaen levottomuuttaan hillitä). Iduna!