SCHUMMRICH. Aivan oikein uskollisessa seurassa. Ää! (lornjetteeraa
Ottiliaa).
IRMGARD. Veljeni palajaa pian kotiin, hänkin on paljon matkustellut. Kuulkaapa, herra Ana — (häveliäästi) olinpa juuri sanoa Anatole — suokaa anteeksi.
SCHUMMRICH. Kutsukaa minua tästälähin vain Anatoleksi, se nimi on minulle mitä rakkahin. — — Mutta — eipähän Iduna-neiti näy vielä palajavan?
IRMGARD. Hän on varmaankin mennyt puistoon.
SCHUMMRICH. Puistoon? Tämmöisessä helteessä? Hän pilaa ihonsa. (Nousee, lähenee Ottiliaa). Eikö niin neiti?
OTTILIA. Mitäpä siitä?
SCHUMMRICH (tyhmänä). Mitäkö siitä? Ää! Kaunis iho — aurinko — ruskeat käsivarret — ää!
IRMGARD. Torukaa Te vain, hra Anatole, Te olette oikeassa. Me tytöt olemmekin hyvin huikentelevaisia.
SCHUMMRICH (kummeksien). Me tytöt? (Miettii) Niin, aivan oikein. (Ottilialle). Oi, niin kaunis taideteos. Eipä saattaisi luulla noin pienien kätösten voivan tuommoista valmistaa.
OTTILIA. Vielä vähemmin voivat sitä suuret kädet tehdä.