ULRIKA. Turhia väitteletkään! Heitäthän sinä verkkosi jok'ainoan, naima-ikäisen miehen eteen?
IRMGARD. Tuo oli kateutesi ääntä. Kun sinä jo olet ennättänyt siihen ikään, ett'et enää voi toivoakkaan miestä, olet antautunut tieteellisyyden alalle, olet muka syvästi oppinut filosofitar.
ULRIKA. Tieteellisyyttä olen rakastanut alusta pitäin, enkä miehistä vähintäkään välittänyt; matta sinä saat syyttää itseäs, ettäs olet vanhaksi piiaksi jäänyt!
IRMGARD. Vanhaksi piiaksi! Inhoittavaa! Ja syyttää itseäni?
ULRIKA. Etkö sinä jo alusta aikain, siitä kuin jätit nukkien kanssa leikkimisen, ole pelaillut miesten kanssa? Kuinkahan monta sinä olet koketteriallasi houkutellut, ja sitte kääntänyt niille selkäsi? Ethän sinä koskaan löytänyt kylliksi kelvollista, sinä olet varmaankin tähtäillyt johonkuhun prinssiin.
IRMGARD. Inhoittavaa!
ULRIKA. Muistathan toki esim. veljeni ystävän, tohtori Bruno Wismarin! Se miesparka rakasti sinua totisella innolla, sinä vain narrikoit ja pidit häntä leikkipallonasi, liehakoiten viehättelit häntä, hylkäsit hänet, ja sitten jälleen liehakoitsit, viehätellen tuota poika parkaa; ja kun hän vihdoin vaati viimeistä vastausta, kielsit sinä. Wismar-rukka on siitä saakka ollut kovin onneton. Hän matkusti veikon kanssa ulkomaille, siellä unhotuksella lieventääkseen lemmen-tuskaansa, hän luultavasti palajaakin hänen kanssaan nyt. Toivottavasti on hän parantanut sydämensä haavat. — Mutta noista sinun suloisista ajoistasi on jo kulunut varmaankin kymmenen vuotta, ja nyt, kun kosioittesi luku päivä päivältä on vähentynyt, ja kuu ei enää ainoatakaan ilmaudu, nyt kai jo antaisit sydämesi kelle tahansa.
IRMGARD. Minkätähden käytät sinä noin ilkeitä lauseita?
ULRIKA. No mutta, luuletko sinä meitä sokeiksi? Näkeehän jokainen, millä viehättävällä hurmaavaisuudella sinä koet käyttäidä tohtori Offenburg'ia kohtaan! Sinä kutsutit hänet tänne, ollen muka sairas, vaikk'ei pikku-sormeasikaan vähintäkään vaivaa. Hänen pitää käydä meillä jok'ainoa päivä, ja jok'ainoa päivä on sulla erilaisia tuskia, joka kerta tervehtii sun silmäsi häntä hiukenevalla tulisuudella.
IRMGARD. Ulrika! — Enpä toki huoli suuttua; tiedänhän tuon olevan sun kateutesi kieltä.