WISMAR. Kuule!
BARNAU. Tunnet ehkä äänen?
WISMAR. Se on Ottilia!
BARNAU. Rakastuneilla on ihmeen tarkat korvat! (Ottilia keskeyttää laulunsa, huomatessaan läsnä oliat). Kas vain! Hyvää huomenta, eno. (Kättelee), Hra tohtori Wismar —
(Kumartaa).
BARNAU. Hyvää huomenta, raivio!
OTTILIA. No, mutta eno! Puolustakaahan toki minua, herra tohtori. Kauheata, että täytyy käyttää puolustajaa enoansa ja holhojaansa vastaan!
BARNAU. Onko se tärkeän tarpeellista?
OTTILIA. Niin, kun sinä annat minulle niin kauhistavia lisä-nimiä!
BARNAU. Ja aivanko ansaitsemattasi?