— Isä, rakas isä! En minä sinua halveksi! Minä olen niin onneton!
He itkivät molemmat ääneensä. Melchior vaikeroi:
— Ei se ole minun vikani. Minä en sittenkään ole paha. Enhän
Christophe, enhän minä ole paha?
Hän lupasi lakata juomasta. Christophe pudisti epäuskoisesti päätänsä; ja Melchior myönsi, ettei hän jaksanut vastustaa, kun hänellä oli kolikkokin käsissään. Christophe mietti asiaa ja sanoi:
— Kuule, isä, nyt täytyisi…
Hän keskeytti.
— Mitä sitten?
— Minua niin hävettää…
— Ketä häpeät? kysyi Melchior viattomasti.
— Sinua.