Christophe hyräili lopun laulua. Tyttö alkoi nauraa. Hän lauloi nyt säkeiden alut ja Christophe huviksensa loput. Hän nousi jo, mennäkseen katselemaan ulos ilmaa, ja kulki siinä huoneen läpi ovelle, tähystellen ohimennen ja muuten vain sinne tänne huoneen nurkkiin; silloin huomasi hän nurkassa, astiapöydän vieressä erään esineen, joka sai hänet aivan säpsähtämään. Se oli pitkä, koukkupäinen sauva, jonka kädensijaan oli leikattu kömpelösti pienen kumartavan ja hattuaan nostavan miehen kuva. Christophe tunsi hyvin tuon sauvan: hän oli leikkinyt sillä pienenä. Hän ryntäsi, tempasi sauvan käteensä, ja kysyi ahtaalla äänellä:
— Mistä… mistä te olette saaneet tämän?
Isäntä katsahti häneen ja vastasi:
— Muuan ystävä heitti sen tänne; vanha ystävä, joka nyt on kuollut.
Christophe huudahti:
— Gottfried?
Kaikki kääntyivät ja kysyivät.
— Mistä te hänet tunnette?
Ja kun Christophe sanoi, että Gottfried oli hänen enonsa, hämmästyivät he kaikki ja tulivat liikutetuiksi. Sokea nousi, hänen lankakeränsä kieri pitkin permantoa, hän tallasi kudintaan jalkoihinsa, tarttui Christophen käteen ja toisti järkytettynä:
— Oletteko te hänen sisarensa poika? Kaikki puhuivat yhtä suuta.
Christophe puolestaan kysyi: