— Lorchen. No, antakaa nyt.
Vintiö ojensi hänelle matkalaukkua:
— Tuossa on.
Ja sitten hän lisäsi:
— Kyllä minä teidät heti tunsin.
— No, mitä sinä sitten vitkastelit?
— Odotin, kunnes sanoisitte, että se olitte te.
— Entä Lorchen? kysyi Christophe. Miksi hän ei tullut?
Tyttö ei vastannut. Christophe ymmärsi, ettei hän tahtonut puhua näin keskellä väkijoukkoa. Heidän täytyi ensin mennä tulliin tarkastuttamaan matkatavaransa. Kun siitä päästiin, vei Christophe tytön asemasillan toiseen päähän:
— Poliisit tulivat sinne, kertoi tytön-veitikka, muuttuen nyt aivan suulaaksi. Ne tulivat melkein heti, kun te olitte lähtenyt. Ne tunkeutuivat taloihin ja kuulustelivat kaikkia, he vangitsivat pitkän Samin, ja Kristianin, ja ukko Kasperin. Ja Melanian ja Kertunkin, vaikka he huusivat, etteivät he olleet tehneet mitään, ja itkivät; ja Kerttu raapi santarmeja. Ei auttanut, vaikka sanoivat, että te olitte tehnyt kaikki.