— Eikö teillä ole paikkaa, neiti?
Toinen punastui ja vastasi vieraalta murtavalla saksankielellä:
— Ei, herra.
— Minulla on aitio, jossa on tilaa niin etten tiedä, mihin panna.
Tahdotteko tulla kanssani sinne?
Tyttö punastui yhä enemmän, ja kiitti ja pyysi anteeksi, ettei voinut tarjoukseen myöntyä. Christophe tuli hänen kiellostaan noloksi, pyyteli puolestaan anteeksi ja koetti jälleen kutsua; mutta hän ei saanut neitiä suostutetuksi, vaikka hän selvästikin kovin halusi tulla. Christophe oli ylen häpeissään. Viimein päästi hän nopeasti:
— Kuulkaa, vielä on eräs keino järjestää asia, ottakaa tämä piletti, minä en siitä välitä, minä olen nähnyt sen jo kerran. — (Ja Christophe oli pöyhkeilevinään.) Se huvittaa teitä paljon enemmän kuin minua. Ottakaa, se tulee hyvästä sydämestä.
Nuori tyttö heltyi niin tästä tarjouksesta ja sydämellisestä tavasta, jolla Christophe sen teki, että hänelle tulivat melkein vedet silmiin. Hän sopersi kiitollisuuttaan ja väitti, ettei hän millään tavoin tahtonut riistää herran pilettiä.
— No niin, tulkaa sitten kanssani vain, sanoi Christophe hymyillen.
Christophe näytti niin hyvältä ja suoralta, että tyttö aivan häpesi kieltäytymistään; ja hän vastasi hieman hämillään:
— No, minä tulen… Kiitoksia.