Anna käännähti vilkkaasti:
— Tahdon minä… Nopeasti!
Hän ajatteli:
— Mikään ei voi minua enää pelastaa iankaikkisuudesta. Hiukan ennemmin tai myöhemmin, se on sama asia.
Christophe latasi kömpelösti revolverin.
— Anna, sanoi hän vapisevalla äänellä, toinen meistä näkee toisen kuolevan.
Anna kiskaisi aseen hänen käsistään, ja sanoi itsekkäästi:
— Minä ensin.
He katsoivat toisiinsa vielä kerran… Oi, tuolla hetkellä, jolloin heidän oli kuoltava toinen toisensa tähden, tunsivat he olevansa niin loitolla toisistaan!… Kumpikin heistä ajatteli kauhuissaan:
— Mitä minä teen? Mitä minä teen?