— Olette kai jo kirjoittanut sävellyksiä? Mitä olette kirjoittanut?
Tietenkin Lieder?
— Lieder, kaksi sinfoniaa, sinfoonisia runoelmia, kvartetteja, pianosarjoja ja näyttämömusiikkia, sanoi Christophe kuohuksissaan.
— Saksassa kirjoitetaan paljon, sanoi Hecht ylenkatseellisen kohteliaasti.
Hän oli sitä epäluuloisempi uuteen tulokkaaseen nähden, kun tämä oli kirjoittanut niin suuren joukon teoksia, eikä hän, Daniel Hecht, tuntenut niitä.
— No niin, sanoi hän, ehkä voisin teitä käyttää, koska ystäväni Hamilton teitä suosittelee. Me toimitamme parhaillamme erästä kokoelmaa, "Nuorisokirjastoa", jossa julkaisemme helppoja pianokappaleita. Voisitteko "yksinkertaistuttaa" meille Schumannin Karnevaalin ja sovittaa sen kuudelle tai kahdeksalle kädelle?
Christophe hätkähti:
— Ja sellaistako te tarjoatte minulle, minulle?…
Tämä naivi "minulle" huvitti Kohnia, mutta Hechtin ilme kävi vastustuksenhaluiseksi:
— En käsitä, mikä teitä tässä ihmetyttää, sanoi hän. Se ei ole niinkään helppoa työtä. Jos se näyttää teistä liian helpolta, sitä parempi! Sittehän näemme. Sanotte olevanne hyvä muusikko. Tuleehan minun se uskoa. Mutta enhän tunne teitä lainkaan.
Hän mietti itsekseen: