— Jos meillä olisi Boileau, sanoi Sylvain Kohn, ei häntä kuultaisi.
— Jollei häntä kuultaisi, ei hän olisikaan Boileau, vastasi Christophe. Minä vastaan siitä, että jos sanoisin teille suoraan silkan totuuden, niin taitamaton kuin olenkin, kuuntelisitte te sitä ja pitäisitte sen hyvänänne.
— Poika parka! nauroi Kohn pilkallisesti.
Muuta hän ei sanonut
Hän näytti niin varmalta ja niin tyytyväiseltä tähän yleiseen velttouteen, että Christophe sai äkkiä sen vaikutelman katsellessaan häntä, että tämä mies oli sata kertaa enemmän muukalainen Ranskassa kuin hän itse, ja hänen sydäntään kouristi.
— Se ei ole mahdollista, sanoi hän taaskin kuten sinä iltana, jolloin hän tympäistynä oli lähtenyt bulevarditeatterista. On muutakin.
— Mitä muuta sitten tahdotte? kysyi Kohn.
Christophe vastasi itsepintaisena:
— Ranskaa!
— Ranskaa, se olemme me, sanoi Sylvain Kohn nauraa hohottaen.