Ja meneepä hän niinkin pitkälle, että lisää nämä hänen lausumikseen hämmästyttävät sanat:
»Mieluummin näkisin Intian vapaana väkivallankin avulla kuin valtiaiden väkivalloin kahlehtimana orjana.»
»Mutta», hän oikaisee heti, »tämä merkitsee mahdottomuuden edellyttämistä: sillä väkivalta ei voi vapauttaa Intiaa; Swarâjia ei voida saavuttaa ilman sielun voimia, jotka ovat Intian todellinen ase, rakkauden ase, totuuden voima—, Satyâgraha.[44] Ja Gandhin nerous piilee juuri siinä, että hän kaikkea tätä kansalleen saarnatessaan pyrkii kansasta ilmisaamaan sekä sen oikean luonteen että kätketyn voiman.
Satyâgraha -nimityksen on Gandhi keksinyt Etelä-Afrikassa erottaakseen oman toimintansa passiivisesta vastarinnasta. On pyrittävä mitä tarkimmin säilyttämään selvänä tämä ero: sillä eurooppalaiset pitävät Gandhin liikettä juuri »passiivisena vastarintana» (taikka »pois vastarinta» -liikkeenä). Tämä ajatus on väärä.
Ei kellään ihmisellä maailmassa ole suurempaa vastenmielisyyttä passiivisuutta kohtaan kuin tällä väsymättömällä taistelijalla, joka on »vastustuksen» sankarillisimpia edustajia. Hänen liikkeensä ydin on rakkauden lietsoma, uskon ja uhrautuvaisuuden tukema aktiivinen vastarinta. Ja tätä kolminkertaista voimaa ilmaisee sana Satyâgraha.
Kunpa ei vain joku raukka etsisi pelkuruudelleen turvaa Gandhin tapaisen henkilön varjossa! Gandhi karkoittaa sen seurakunnastaan. Suurempiarvoinen on sittenkin väkivaltainen kuin raukka!
»Missä on valittava vain pelkuruuden ja väkivallan väillä, minä neuvoisin turvautumaan väkivaltaan…
Minä harrastan rauhallista rohkeutta kuolla tappamatta. Mutta kellä ei ole tätä rohkeutta, minä toivon hänen viljelevän mieluummin tappamisen ja tapetuksi tulemisen taitoa kuin että asianomainen pakenee häpeällisesti vaaraa. Sillä se, joka pakenee, tekee ajatuksissa väkivaltaa: hän pakenee, koska hänellä ei ole rohkeutta tulla tapetuksi tappaessa… Minä uskaltaisin tuhat kertaa ennemmin valita väkivallan kuin koko heimon veltostumisen… Paljon mieluummin näen minä Intian turvautuvan aseisiin puolustaakseen kunniataan kuin jäävän raukkamaisesti oman häpeänsä todistajaksi…»[45]
»Mutta», hän lisää, »minä tiedän, että »Pois väkivalta» on rajattomasti väkevämpi väkivaltaa, että anteeksianto on miehekkäämpää kuin rangaistus. Anteeksianto on sotamiehen kaunistus. Mutta rankaisemasta pidättäytyminen on anteeksiantoa vain silloin, kun on olemassa mahdollisuus rankaisemiseen. Sillä ei ole mitään merkitystä, jos rankaisija on voimaton… En usko Intian olevan voimattoman. Satatuhatta englantilaista ei voi säikähdyttää kolmeasataa miljoonaa ihmisolentoa… Muutoinkaan ei voima riipu fyysillisistä kyvyistä, se asustaa järkähtämättömässä tahdossa… »Pois väkivalta»-aate ei ole omatahtoista alistumista pahantekijän mielivaltaan. »Pois väkivalta» -aate asettaa kaiken sielun voiman tyrannin tahtoa vastaan. Yksi ainut mies voi täten uhmata koko valtakuntaa ja edistää sen häviötä…»
Mutta millä hinnalla? Kärsimyksensä hinnalla. Kärsimys, siinä suuri laki…