Nämä ovat jaloja sanoja. Mutta ne eivät tee tyhjäksi Tagoren huolestumista. Hän ei epäile Gandhia. Mutta hän pelkää gandhilaisia. Ja heti laivasta Intian mantereelle astuttuaan elokuussa 1921 häntä tukahduttaa heidän sokean uskonsa johtajan todistuksiin. Hän näkee henkisen despotismin uhkaavan, ja Modern Review'ssaan hän julkaisee lokakuun 1 p:nä todellisen manifestin: Totuuden vaatimuksen, joka nousee tätä orjahenkisyyttä vastaan. Vastalause on sitä vaikuttavampi, koska sen edellä on loistava kunnioituksenosoitus Mahatman olemukselle. Tagore, muistellen Intian vapausliikkeen alkua v. 1907—1908, sanoo, että Intian poliittisten johtajain yleiskuva oli pysynyt myöntyväisenä; se haltioitui Burken, Gladstonen, Mazzinin, Garibaldin varjoista ja osoittautui kykenemättömäksi syrjäyttämään englantia puhuvaa ylhäisöä.
»Silloin tuli Mahatma Gandhi. Hän on pysytellyt tuhansien osattomain olkikattomökin kynnyksellä, puettuna kuten he. Hän on puhunut heille heidän omalla kielellään. Siinä vihdoinkin kuultiin totuus, eikä mitään kirjoista opittua. Niinikään hänelle annettu nimitys, Mahatma, on hänen oikea nimensä. Kuka muu on tuntenut kaikki Intian ihmiset omaksi lihakseen ja verekseen? Kosketuksesta totuuden kanssa sielun sorretut voimat elpyivät. Heti kun todellinen Rakkaus oli Intian ovella, ovi aukeni selälleen. Kaikki epäily haihtui. Totuus herätti totuuden… Kunnia Mahatmalle, joka on tehnyt näkyväksi totuuden voiman!… Samaten kuin Buddhan kuuluttaessa kaikkiin ihmisiin kohdistuvaa säälin totuutta, jonka hän oli saavuttanut itsekasvatuksensa hedelmänä, Intia heräsi miehuutensa kukkaan; sen voima levisi tieteisiin, taiteisiin ja rikkauksiin; se on tulvinut tuolle puolen valtamerien ja erämaiden… Ei yksikään kaupallinen tai sotilaallinen toimenpide ole koskaan päässyt samoihin tuloksiin… Rakkaus yksin on tosi. Kun se antaa vapauden, se asettaa sen sisimpäämme.»
Mutta tämä jumaloiminen keskeytyy äkkiä. Sitä seuraa pettymys.
»Muutamia nuotteja tästä Intian ihmeellisen heräämisen musiikista on liitänyt luokseni merten halki… Odotellen saavani hengittää uuden vapauden virvoittavaa ilmaa palasin iloa täynnä. Mutta se, minkä palattuani löysin, masensi minut. Painostava ilmakehä vaappui maan yllä. En tiedä, mikä ulkonainen puristus näytti pakottavan jokaista ja kaikkia puhumaan samaan äänilajiin ja heittäytymään saman muulin vedettäväksi. Kaikkialla kuului, että äly ja kulttuuri oli pantava lukon taa, oli tarpeen enää vain tarttua kiinni sokeaan tottelevaisuuteen. On niin helppoa kahlita ulkonaisen vapauden nimessä ihmisen sisäinen vapaus!»
Tunnemmehan tämän tuskan ja tämän vastaanpanon. Ne ovat kaikkien aikojen tuttuja. Katoavan antiikkisen maailman viimeiset vapaat henget ovat samoin vastaanottaneet tulevan kristityn maailman. Me tunnemme itsessämme nousevan tämän vastarinnan inhimillisiä luoteita ja vuoksia vastaan, joita nostattaa tähän aikaan yhteiskunnallisen ja kansallisen uskon sokea virta. Se on vapaan sielun ikuista kapinaa uskonaikakausia vastaan, jotka se itse on esiin manannut: sillä usko — kouralliselle valituita ääretön vapaus — on sitä ihastuksella tervehtiville kansoille yksi orjuutus lisää.
Mutta Tagoren soimaus kantaa kansanjoukkojen kiihkoilun tuolle puolen. Tottelevaisuuden humaltamien ihmisjoukkojen yläpuolella hän saavuttaa Mahatman. Miten suuri Gandhi lieneekään, eikö hänen auktoriteettinsa mene yli yhden miehen voimien? — Sellaista kuin Intian asiaa ei voida antaa yhden johtajan käsiin. Mahatma on totuuden ja rakkauden Mestari. Ja tosiaankin: »kultainen johtosauva», joka voi herättää maamme totuuteen ja rakkauteen, ei ole niitä esineitä, joita voitaisiin teetättää lähimmällä kultasepällä… Mutta Swarâjin (Home Rule) rakentamisen tieto ja taito ei ole pieni asia. Sen polut ovat vaikeat ja aikaa vaativat. Sellaiseen työhön ovat into ja hartaus välttämättömät, mutta vielä enemmän tutkiminen ja tuumiskelu. Sitä varten tulee taloustieteilijän miettiä, työmiehen työskennellä, opettajan opettaa, valtiomiehen harkita. Sanalla sanoen maan siveellisen voiman tulee harjaantua kaikkiin suuntiin. On säilytettävä kaikkialla tutkimuksen henki koskemattomana ja esteettömänä. Ei saa antaa tietoisen tai tiedottoman puristuksen tehdä älyä araksi.»
Tagore vetoaa siis Intian kaikkien vapaiden voimien yhteistoimintaan.
»Meidän vanhoissa metsissämme asuvat gurut (viisaat) lähettivät moninaisten näkemystensä viisastuttamina vetoomuksen kaikille totuuden etsijöille… Miksei meidän gurumme, joka haluaa meitä opastaa toiminnan teillä, tee samanlaista vetoomusta?»
Mutta guru Gandhi on tehnyt tämän ainoan vetoomisen jokaiselle erikseen ja kaikille yhteisesti: »Kehrätkää ja kutokaa!»
»Onko tämä uuden aikakauden vetoomusta uuteen luomiseen? Jos suuret koneet ovat vaara Lännen hengelle, eivätkö pienet koneet ole meille vielä pahempi vaara?»