Intian eurooppalaisia eivät kuitenkaan Bombayn selkkaukset tehneet siinä määrin levottomiksi kuin Hartalin mieltäjärkyttävä yksimielisyys kautta koko Intian. He kiirehtivät varakuningasta toimimaan. Maakuntien hallitukset ryhtyivät moniin väkivaltaisuuksiin, jotka menivät ulkopuolelle laillisuuden. Vedettiin uudelleen esiin vanha laki anarkisteja ja salaisia seuroja vastaan vuodelta 1908; sitä käytettiin kongressin ja Khilafatin vapaaehtoisten yhdistyksiä vastaan. Tuhansia pidätyksiä tehtiin. Seuraus: tuhansia uusia vapaaehtoisia kirjoittautui julkisiin luetteloihin. Maakuntien komiteoille annettiin määräys järjestää vapaaehtoisjoukot ja määrätä näille yhtenäinen kuri. Hartal määrättiin joulukuun 24 p:ksi, prinssin Kalkuttaan tulon päiväksi. Ja sanottuna päivänä prinssi kulki läpi aution Kalkutan.
Näinä hetkinä, joissa tuntui piilevän vallankumousta, avattiin Ahmedabadissa koko Intian kansalliskongressi. Sillä oli vuoden 1789 säätykokouksen liikuttava juhlallisuus. Presidentti oli juuri vangittu. Keskustelut olivat lyhyitä. Kongressi vahvisti uudelleen »pois yhteistoiminta» -opin, vaati kaikkia kansalaisia tarjoutumaan »vapaaehtoisiksi», mikä merkitsi pidättämistä, kehoitti Intian kansaa pitämään kaikkialla kokouksia, julisti uskoansa siviilitottelemattomuuteen, jonka voima on yhtä suuri ja ihmisyys suurempi kuin asestetun kapinan; ja se neuvoi järjestämään siviilitottelemattomuuden heti kun joukko tulisi kyllin opastetuksi »pois väkivalta» -aatteen toimintatavoissa. Aavistaen suurimman osan jäsenistään joutuvan vangeiksi istunnon lopussa kongressi antoi Gandhille kaiken valtansa: teon diktatuurin ja oikeuden valita seuraajansa; se jätti hänet yksikseen Intian politiikan johtajaksi, sillä ainoalla ehdolla, ettei hän saa muuttaa kansallista credoa eikä tehdä rauhaa hallituksen kanssa ilman kongressin komitean suostumusta. Kokouksen osanottajista yksi osa oli jättänyt erään ehdotuksen, joka tähtäsi väkivaltaiseen toimintaan, jotta saavutettaisiin mitä pikimmin Intian täydellinen riippumattomuus. Enemmistö sen hylkäsi, pitäen kiinni Gandhin periaatteista.
Seuraavina viikkoina ilmeni Intiassa yleinen uskonnollinen innostus. 25.000 miestä ja naista tarjoutui riemulla vankeuteen.
Heidän jälessään tuhannet muut nousivat, odottaen vuoroansa, voidakseen osoittaa uskoaan. Uudemman kerran Gandhi valmistautui antamaan määräyksen siviilitottelemattomuuteen. Merkki oli annettava mallimaasta, missä hänen ajatuksensa oli aina löytänyt valiomaaperän: Bardolista, Bombayn maakunnasta.[79] Gandhi ilmoittaa sen varakuninkaalle helmikuun 9 p:nä 1922 julkisella kirjeellä, joka on kohtelias, mutta todellinen sodanjulistus. Hän on, hän sanoo, liikkeen vastuunalainen johtaja. Bardoli on Intian joukkokapinan ensimmäinen liittymä hallitusta vastaan, joka on raa'asti hyökännyt sananvapauden, yhdistys- ja painovapauden kimppuun. Gandhi suo lordi Readingille seitsemän päivää armonaikaa politiikan muutokseen. Ellei hän sitä tee, on käsky annettu: kapina alkaa.[80]
Varakuninkaalle osoitettu kirje oli juuri lähtenyt, kun edellisiä verisempi näytelmä näyteltiin Chauri-Chaurassa, Gorakhpurin alueella. Erään kulkueen aikana poliisit olivat hyökänneet kansan kimppuun. Kun heitä vastaan vuorostaan hyökättiin, he avasivat tulen ja pakenivat Thanaan.[81] Rahvas sytytti sen tuleen. Turhaan piiritetyt pyysivät armoa, heidät surmattiin ja poltettiin. Provokatismi oli alkanut heidän puoleltaan eikä heidän murhaansa yksikään »pois yhteiskunta» -liikkeen vapaaehtoinen ollut ottanut osaa. Gandhilla oli siis oikeus vapautua vastuunalaisuudesta. Mutta hänestä oli todella tullut Intian omatunto. Yhdenkin intialaisen rikos koski häneen verisesti. Hän otti päälleen kaikki kansansa synnit. — Hänen järkytyksensä oli niin suuri, että hän seisautti toisen kerran liikkeen, jonka hän juuri oli määrännyt alkavaksi. Tilanne oli paljon tukalampi tällä kertaa kuin Bombayn metelin jälkeen. Hän oli muutamaa päivää aikaisemmin lähettänyt ultimaattuminsa varakuninkaalle. Miten voida se peruuttaa tulematta naurettavaksi? Ylpeys, »saatana», kuten hän sanoi, kielsi häntä. Tämä oli yksi syy lisää, miksi hän sen kumminkin päätti. Helmikuun 16 p:nä 1922 ilmestyy Young Indiassa yksi tämän elämän ihmeellisimpiä todistuskirjoja, hänen mea culpa'nsa, julkinen tunnustuksensa. Itsesolvauksen pohjalta nouseva ensimmäinen puhe on riemuitsemista ja kiitosta Jumalalle, joka on hänet nöyryyttänyt!
»Jumala on ollut minulle ylenpalttisen hyvä. (God has been abundantly kind to me). Kolmannen kerran on hän minulle ilmoittanut, ettei Intialla ole vielä sitä »pois väkivalta» -aatteen ja totuuden ilmapiiriä, joka voi, joka yksin voi oikeuttaa joukkosiviilitottelemattomuuden, ainoan kyllin arvokkaan kantamaan siviilitottelemattomuuden nimeä, s.o. lempeän, nöyrän, viisaan, vapaaehtoisen ja kuitenkin rakastavan, ei koskaan rikollisen eikä vihamielisen. Hän ilmoitti sen minulle ensi kerran 1919, kun alkoi kiihoitus Acte Rovvlattia vastaan. Ahmedabad, Viramgam ja Kheda ovat erehtyneet. Amritsar ja Kasur ovat erehtyneet. Olen tullut järkiini, olen kutsunut erehdystäni himalayalaiseksi laskuvirheeksi, olen nöyrtynyt Jumalan ja ihmisten edessä, olen pysäyttänyt ei ainoastaan joukkosiviilitottelemattomuuden, vaan omanikin… Toisen kerran se tapahtui Bombayn tapahtumain yhteydessä. Jumala pani minut niiden silminnäkijäksi… Pysäytin joukkotottelemattomuuden, jonka piti alkaa Bardolissa. Nöyryytys oli suurempi, mutta se teki minulle hyvää. Olen varma, että kansa on voittanut tästä siirtämisestä. Täten Intia on pysynyt totuuden ja »pois väkivalta» -aatteen edustajana. Mutta katkerin nöyryytys on tämänpäiväinen… Jumala on puhunut selvästi Chauri-Chauran kautta… Hetkellä, jolloin Intia pyrkii nousemaan vapauden valtaistuimelle »pois väkivalta» -aatteen avulla, rahvaan väkivalta on surullisena enteenä… »Pois yhteistoiminta» -miesten tulee pitää silmällä maan väkivaltaisuutta. Se on mahdollista vain siten, että Intian »huligaanit» kukistetaan…
Hän kutsui kokoon helmikuun 11 p:nä Bardoliin kongressin toimintakomitean, jolle hän ilmaisi levottomuutensa. Useat hänen virkaveljensä eivät olleet samaa mieltä hänen kanssaan. Mutta taivas oli hänet »siunannut», hän sanoo, »koska hän löysi heissä niin paljon sääliväisyyttä ja kunnioitusta. He ymmärsivät hänen epäilyksensä ja suostuivat hänen vaatimuksestaan lykkäämään siviilitottelemattomuuden pyytäen kaikkia järjestöjä luomaan »pois väkivalta» -ilmapiirin.
»Minä tiedän», lausuu Gandhi, »että tämä näyttää liian vähän viisaalta politiikalta; mutta tämä on uskonnon kannalta ymmärrettävissä. Maa hyötyy minun nöyryytyksestäni ja erheeni tunnustuksesta. Ainoat hyveet, joihin luotan, ovat totuus ja »pois väkivalta». En vaadi mitenkään yli-inhimillistä. En siitä välitä. Kannan samaa lahoavaa lihaa kuin heikoimmat ja olen niinikään erehtyväinen. Minun palveluksillani on paljon rajoituksia; mutta Jumala on tähän saakka niiden vaillinaisuudesta huolimatta niitä siunannut. Erehdyksen tunnustaminen on luudan sipaisu. — Tunnen itseni voimakkaammaksi tehtyäni tunnustuksen, ja asian tulee hyötyä takaisinkimmahduksestaankin. Ei ihminen ole koskaan saavuttanut päämääräänsä ollessaan itsepäinen oikealta tieltä poiketessaankin… Minulle sanotaan vastaan, ettei Chauri-Chaura -rikoksella ole mitään tekemistä Bardolin suunnitelmain kanssa. En sitä ollenkaan epäile. Bardolin kansa on mielestäni Intian rauhaarakastavinta. Mutta Bardoli on vain yksi piste. Sen ponnistus voi onnistua vain silloin, kun sillä on täydellinen yhteisymmärrys Intian muiden osien kanssa… Arsenikkihiukkanen maitoastiassa myrkyttää maidon… Chauri-Chaura on kuin kuolettava myrkky… Se ei ole ainoa eikä eristetty. Se kuuluu sinne tänne levinneisiin rahvaan väkivaltaisuuden ikäviin satunnaisiin symptoomeihin… Oikea siviilitottelemattomuus ei siedä mitään kiihoitusta. Se on valmistusta mykkään kärsimykseen. Sen vaikutus on ihmeellinen, vaikka tuntumaton ja lempeä… Chauri-Chauran murhenäytelmä on osoittava sormi tiellämme. Ellemme halua väkivaltaisuuden nousevan »pois väkivallasta», meidän on kiireesti tultava järkiimme, muodostettava rauhan ilmapiiri, oltava uneksimatta joukkotottelemattomuuden alkamista, ennenkuin ollaan varmat, että rauha säilytetään kaikesta huolimatta… Syyttäköön vastustaja meitä pelkuruudesta! On suurempiarvoista olla väärin tuomittu kuin pettää Jumala…»
Apostoli tahtoo sovittaa toisten vuodattaman veren.
»Minun täytyy elää henkilökohtainen puhdistus. Minun tulee kyetä paremmin merkitsemään muistiin keveinkin muutos siveellisessä ilmapiirissä ympärilläni.[82] Rukoukseni tulee olla todellisempi ja nöyrempi. Ei mikään puhdista niinkuin tosi paasto; sen kautta saavuttaa ihminen täydellisemmän itsensä, hengen ylivallan lihan yli…»