Mutta Intia pani vastaan. Intian kansalliskongressi vuotuisessa kokouksessaan Gayassa joulukuun lopulla 1922 vahvisti uudelleen painavasti uskollisuutensa vainottua Johtajaa kohtaan ja uskonsa »pois väkivalta» -oppiin. 1740 äänellä 890:tä vastaan se hylkäsi ehdotuksen osanotosta lakiasäätäviin neuvostoihin.[92] Ja lopuksi päästiin uudelleen yksimielisyyteen poliittisen lakon jatkamisesta vain pienin yksityiskohtaisin poikkeuksin menetelmissä. Hyljättiin ainoastaan ehdotus kaikkien englantilaisten kauppatavarani hylkimisestä, viisaasti kylläkin huolehtien siitä, ettei herätettäisi eurooppalaisten työntekijäin vastustusta. Aina rohkeampi Khilafatin moslemien konferenssi oli äänestänyt tämän hylkimisen puolesta suurella enemmistöllä.
Tässä historiankohdassa meidän tulee keskeyttää kertomuksemme gandhilaisten suuresta liikkeestä. Huolimatta muutamista myönnytyksistä joita ei voitu välttää mestarin ja hänen parhaimpien oppilaittensa, varapäällikköjen (erittäin Ali-veljesten), vangittujen kuten hänkin, poissa ollessa, se on kestänyt voitollisesti ensimmäisen opasta vailla vierineen vuoden epäilyttävän koetuksen. Ja englantilaisten lehtien tunnustama pettymys Gayan kongressin jälkeen osoittaa, miten tärkeä tämä voitto oli.[93]
Mitä tästä tulee lopulta? Eikö Englanti menneiden virheiden opettamana osoittaudu taitavammaksi kansan innon hillitsijäksi? Eikö tämän kansan järkähtämättömyys väsy? Kansoilla on vähän muistia; ja epäilen kovasti, säilyttääkö Intian miesten muisti kovinkaan kauan Mahatman opetuksia, elleivät ne ole olleet jo kauan aikaa sitten kirjoitetut heimon sisimpään. Sillä jos nero on ainoastaan suuruutensa takia suuri, olkoonpa sitten tai ei ympäristönsä kanssa sopusoinnussa, hän on toiminnan nero vain rotunsa vaistojen, aikansa tarpeiden ja maailman odotusten ilmaisijana.
Sellainen on Mahatma Gandhi. Hänen Ahimsâ (»Pois väkivalta») periaatteensa oli uurrettu Intian sydämeen jo kaksituhatta vuotta sitten: Mahâvira, Buddha ja Višnu-kultti olivat olleet näiden miljoonien sielujen olemuksena. Gandhi on siihen ainoastaan vuodattanut sankarillisen verensä. Hän loihtii esiin jättiläisvarjoja, menneisyyden voimia, jotka olivat jo jäykistyneet ja vaipuneet kuoleman horrokseen. Ja hänen äänestään ne ovat nousseet. Sillä ne tuntevat itsensä hänessä. Hän on enemmän kuin sanat, hän on esimerkki. Hän on heidät ruumiillistuttanut. Onnellinen mies, joka on koko kansa, — hänen hautaan pantu kansansa ylösnousee hänessä!
Mutta nämä ylösnousemukset eivät koskaan tapahdu sattumalta. Ja jos Intian henki nousee sen temppeleistä ja sen metsistä, merkitsee tämä, että se tuo maailmaan edeltä määrätyn vastauksen, jota maailma odotti.
* * * * *
Vastaus on tosiaankin ihmeellisempi Intiaa. Ainoastaan Intia on voinut sen antaa. Mutta se sisältää maalle yhtä paljon suuruutta kuin kärsimystä. Siitä on vähältä tulla sen risti.
Näyttää siltä, että yhden kansan on aina uhrauduttava, jotta maailma uudistuisi. Juutalaiset uhrattiin Messiakselle, jota he vuosisatoja toiveillaan kannatettuaan ja elätettyään eivät tunnustaneet, kun hänet vihdoin verisellä ristillä kruunattiin. Onnellisemmat intialaiset, jotka ovat omansa tunteneet! Ja he menevät iloisesti uhraukseen, joka heidät vapauttaa.
Mutta kaikki eivät ymmärrä tämän vapautuksen todellista luonnetta kuten ensimmäiset kristityt. Kauan nämä odottivat maassaan adveniat regnum tuum. Suuren osan toiveet Intiassa eivät näe kauemmaksi kuin että Svarâj hallitsisi Intiaa. Ja minun luullakseni tämä poliittinen ihanne saavutetaan pian. Sotien ja vallankumouksien runtelema, köyhtynyt ja väsynyt Eurooppa, jolta arvovalta on riistetty sen sortaman Aasian silmissä, ei enää kauan kykene olemaan Aasian kamaralla heränneitten Islamin, Intian, Kiinan ja Japanin kansojen johtajana.
Mutta merkitsisi vähän se, että joitakin kansoja tulisi lisää, — niin rikkaat kuin ihmissinfoniaa täydentävät uudet soinnut voisivatkin olla, — tuo merkitsisi vähän, elleivät nämä Aasian voimat olisi vaikuttimena uuteen elämän ja kuoleman ymmärrykseen ja (mikä eniten merkitsee!) ymmärrykseen työskennellä koko ihmiskunnan hyväksi, elleivät ne toisi uupuneelle Euroopalle uutta evästä.