»— Ettekö olleet sitä jo ennen tavanneet hindulaisten kirjoja lukiessanne?»
— En, väittää Gandhi. Minä tunsin aikaisemmin Bhagavad Gîtân ja ihailin sitä. Mutta Uusi Testamentti minut herätti tuntemaan passiivisen vastarinnan arvon. Minä olin ylenmäärin iloinen sitä lukiessani. Bhagavad Gîtâ vahvisti tätä vaikutelmaa; ja Tolstoin 'Taivaan valtakunta on teidän keskellänne' antoi sille kestävän muodon.»
Ei saa todella unohtaa, että tämä aasialainen uskovainen on Toistoilta[37] saanut ravintoa, että hän on kääntänyt Ruskinin ja Platonin teoksia, että hän nojautuu Thoreauhon, ihailee Mazzinia, lukee Edward Carpenteria ja että hänen ajatustapansa on eurooppalaisten ja amerikalaisten ajatusten läpitunkema. Eurooppalaisen ei tarvitse vieroa hänen käsitystapaansa, jos hän vain haluaa vaivautua sitä lähestymään. Silloin hän tulee tuntemaan näiden uskontunnustuksen pykäläin syvän tarkoituksen — pykäläin, joiden kirjaimellinen muoto häntä oudostuttaa. Kaksi asiaa ennen kaikkea näyttää muodostavan ylipääsemättömän muurin Intian ja Euroopan uskonnollisen hengen välille: lehmän palvonta ja kastijärjestelmä. Mutta katsokaamme, mitä ne merkitsevät Gandhin käsityksen mukaan:
On totta, etteivät ne ole hänelle toisarvoisia kohtia uskonopin kokonaisuudessa. Lehmän pyhittäminen on luonteenomaista hindulaisuudelle. Gandhi näkee siinä suorastaan inhimillisen kehityksen korkeimman ilmenemismuodon. Miksi? Koska lehmä on »koko ihmisen alapuolella olevan maailman» symbooli, jonka kanssa ihminen tekee sovintoliiton. Se merkitsee »veljeyttä ihmisen ja eläimen välillä». Ja hänen kauniiden sanojensa mukaan »se vie ihmisolennon ulkopuolelle oman lajinsa rajojen. Se toteuttaa ihmisen yhteenkuuluvaisuuden kaiken elävän kanssa.» Syynä siihen, miksi juuri lehmä on valittu ennen muita olentoja, on se tosiasia, että se on Intiassa ihmisen paras toveri, hyvinvoinnin lähde, ja Gandhi näkee »tässä lempeässä luontokappaleessa oikean sääliväisyyden runoelman.» Mutta sen palvonnassa hän ei näe mitään epäjumalanpalvelusta, eikä kukaan tuomitse jyrkemmin kuin hän Intian tylyä, suvaitsematonta kuvainkumartamista, joka seuraa vain kirjainta eikä tunne sääliä »Jumalan mykkiä luontokappaleita kohtaan». Ken tämän säälin on käsittänyt (ja kukapa sen olisi paremmin käsittänyt kuin Assisin Fransiskus!) — hän ei voi ihmetellä, miksi Gandhi pitää sitä niin tärkeänä. Hän ei ole väärässä sanoessaan, että lehmän pyhittäminen siinä mielessä, minkä Gandhi sille antaa, »on hindulaisuuden lahja maailmalle.» Sillä evankeliumin käskyyn: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, hän lisää: Kaikki elävät olennot ovat lähimmäistäsi.
Kastijärjestelmää on eurooppalaisen järjen ehkä vielä vaikeampi hyväksyä — (ainakin nykypäiväin Euroopan: sillä Jumala tietää, mitä meidän on tulevaisuudessa odotettava kehitykseltä, joka on demokraattinen enää vain nimeltään!) — En tahdo kuvitellakaan osaavani esittää Gandhin käsitystapaa niin, että saisin hänet tunnustetuksi, eikä minulla ole siihen haluakaan. Mutta selostukset todistavat ilmeisesti, ettei mikään ylpeyden tai yhteiskunnallisen ylemmyyden aate ole tämän uskon elävöittäjänä, vaan aate, että jokaisen on omassa yhteiskunnallisessa asemassaan täytettävä velvollisuutensa.
»Minä olen taipuvainen uskomaan», sanoo Gandhi, »että perinnöllisyyden laki on ikuinen ja että jokainen yritys muuttaa sitä vie täydelliseen sekasortoon… Varnâšrama on juurtunut ihmisluontoon, ja hindulaisuus on vain tehnyt sen tieteeksi…»
Mutta hän rajoittaa luokat vain neljään: Bramaanit (älyllinen ja papillinen luokka), Kšatrijat (sotilaallinen ja hallinnollinen), Vaišyat (kaupallinen luokka) ja Šudrat (työläiset, käsityöläiset). Eikä hän myönnä näiden välillä mitään ylemmyyden tai alemmuuden suhdetta. Ne ovat eri kutsumuksia: ei mitään muuta. Velvollisuuksia: ei mitään etuoikeuksia.[38]
»On vastoin hindulaisen luonnetta, että ihminen ylimalkaan määrää toiset korkeampiin, toiset alempiin luokkiin. Kaikki ovat syntyneet palvelemaan Jumalan luomakuntaa, bramaanit tiedollaan, kšatriyat suojelevalla voimallaan, vaišyat kaupallisella tiedollaan, šudrat ruumiillisella työllään. Tämä ei merkitse sitä, että bramaani olisi vapautettu ruumiillisesta työstä, vaan sitä, että hän on saanut paremmat tietämisen lahjat; eikä sitä, ettei šudra voisi saavuttaa mahdollista tietoa, vaan että hän palvelee paremmin ruumiillaan ja ettei hänen näin ollen ole tarvis kadehtia toisten toimia. Bramaani, joka vetoaisi ylemmyyteensä tietojensa perusteella, olisi tällä teolla langennut luokastaan, eikä hänellä silloin olisi oikeata tietoa… Varnâšramalla on olemisen oikeutuksena yhteiskunnallisen tarmon hyvä jaoitus ja tahdon aikaansaama terveellinen itsepakko…»
Kastijako perustuu siis kieltäymykseen eikä etuoikeuteen. Emme saa muuten unhottaa, että sielunvaellus-uskon mukaan luonto palautuu tasapainoon toisiaan seuraavien olemassaolojen aikana, tehden bramanista šudran ja päinvastoin.
Parioilla (»koskettamattomilla» eli hyljeksityillä yksilöillä) ei ole mitään yhteyttä näiden neljän erilaisen, mutta keskenään yhdenarvoisen kastin kanssa. Me tulemme näkemään, kuinka palavan intohimoisesti Gandhi lakkaamatta taistelee yhteiskunnallista vääryyttä vastaan: ja tämä on hänen apostoliutensa liikuttavin puoli. Hänestä paria-kysymys on hindulaisuuden häpeä, oikean opin epämuodostuma, tahra, ja hän kärsii siitä sietämättömästi: