»En minäkään siitä pitäisi, mutta jos asia koskisi ainoastaan minua, ei se olisi tärkeä. Sellaisella, mikä sattuu ainoastaan omalle itselle, ei ole väliä.» Judith vaikeni ja katsahti Roddyyn vaivautuneesti. »Kuinka hän laskeekaan pilaa!» Mutta sensijaan Roddy silmäili häntä vakavasti, nyökkäsi ja lausui:
»Totisesti olet oikeassa.»
Alkoi käydä hämäräksi.
Roddy ohjasi ruuhen pajujen juurella oleviin kapeihin varjoihin, sytytti savukkeen ja nojautui taaksepäin, katsellen Judithia.
»Mitä sinulle sitten opetetaan yliopistossa, Judy?»
Ei kukaan muu kuin hän osannut lausua »Judy».
»En tiedä, Roddy. Pelkään aika pahasti — en lukemista, vaan tyttöjä, kaikkia ihmisiä. Minulla ei ole hatarintakaan aavistusta, miten lukuisten ihmisten parissa on elettävä. En ole koskaan elänyt. Varmasti teen siellä kovin pahoja erehdyksiä. Se painostaa minua, sellainen suunnaton määrä ihmisiä sullottuina yhteen rakennukseen, sellainen hirvittävä kasvojen ahdinko. Asun mieluummin yksin.»
»Älä sopeudu yleiseen kaavaan! Muutoin en tule sinua katsomaan.»
»Tuletko käymään luonani?»
»Jos vain milloin huomaan, ettei minulla ole liian epätoivoisen paljon puuhaa», lupasi toinen, silmää iskien.