»Millainen seurue, Roddy! Ja minä ainoa nainen. Suojelethan minua!»
»Kyllähän toki, suojelemme sinua kaikki. Kukin meistä suojelee sinua kaikkia muita vastaan, joten olet jotensakin turvassa.»
Puutarhassa leimahti äkkiä valo.
»Hei!» luikkasi Martinin ääni. »Hoi! Kaikki tänne! Ilotulitukseni on alkanut. Minnehän lempoon Roddy on joutunut. Olisin halunnut —»
»Täällä olemme!» huusi Judith. »Hoi, Martin! Martin! Olemme täällä, katselemassa! Eläköön Martin!»
»Sepä mainiota! Sinäkö siellä, Judy? Minulla on täällä joitakuita aika kirpeitä aineksia. Katsohan!»
Hänen äänessään oli samanlainen huolekkaan kiihtynyt sointu kuin pikku pojalla, joka näyttelee lempipuuhansa viehättäviä tuloksia jollekin suopean tarkkaavaiselle täysikasvuiselle.
»Oi, Martin, tuo on loistavaa! Ooih, kuinka kaunista! Minä olen hurmaantunut ilotulituksiin!»
Tärkeintä oli, että herttainen Martin saataisiin pitämään ilotulitustaan onnistuneena. Heitä kannusti niin kiihkeä pyrkimys huvittaa muita, että he ansaitsivat suunnatonta rohkaisua. Ihan tunsi, että Martin oli kuluttanut niihin taskurahansa viimeistä pennyä myöten.
Kajahti Julianin naurunremahdus ja kirkunaa. Hän oli lähtenyt pianon luota ja tuli parhaillaan toisten seuraan nurmikolle; mutta tulituspyörä oli kirvonnut irti ja kiiti hänen perässään, näpsäillen ja hypähdellen hänen kintereillään.