Oi, jotakin, mikä olisi suunniteltukin piirrettäväksi hänelle — jotakin, mihin hän saisi merkitä (hän itse, koska Roddy varmasti kieltäytyisi): »Taiteilijalta Judith Earlelle» ynnä päivämäärän: merkki, pysyvä muisto hänen ystävyydestään!… »Oh, en», epäsi Roddy, »en osaa». Hän viskasi kynän kädestään, heti ikävystyen siitä ehdotuksesta, hymyili ja asteli pian pois.
Hymy poisti kärjen pistokselta, mutta Judithia vaivasi tuttu tunne, painostus, hänen silmäillessään loittonevaa taituria. Ei lainkaan hyödyttänyt koettaa houkutella Roddya tulemaan esille sokkeloisesta eristäytymiskuorestaan henkilökohtaisesti häntä lähentelemällä ja vaatimalla hänen suosiotaan. Roddylla oli ikävuosiinsa nähden kovin suuri loukkaamiskyky; hän tuntui joskus täysikasvuiselta rusentavan esiintymisensä vuoksi.
Silloin tällöin hän oli hyvin hullunkurinen ja keksi nurmikolla tansseja saadakseen toiset nauramaan. Hän jäljitteli ihmeellisen hyvin erästä venäläistä balettitanssijaa. Hän osasi myöskin kävellä käsillään ja heittää takaperin kuperkeikkaa veteen. Se oli kovin ihastuttavaa, ja senvuoksi häntä suuresti kunnioitettiin.
Kerran hän ja Judith leikkivät jäniksiä paperisuikalemetsästyksessä. Roddy huomasi pensasaidassa vanhan sateenvarjon ja otti sen. Se oli risainen, ravistunut ja iso; ja siinä oli jotakin ystävällistä — kehnoa, huoletonta hilpeyttä. Hän kanteli sitä kauan aikaa, heilutellen sitä ympäri, joskus pitäen sitä tasapainossa leuallaan tai keihästäen sillä kaikenlaisia esineitä. Kummun laella he tulivat lammikolle, jota peittivät vihreät lehdet ja valkeat, tähtimäiset, vaahtoa muistuttavat kukat. Kaikkialla ympäristöllä kasvoi kurjenmiekkoja, lemmikkejä ja satoja muita harvinaisia, lumoavia, pieniä vesikasveja.
»Kas, niin; minä en tarvitse tätä vanhaa sateenvarjoa», virkkoi Roddy.
Hän katseli vettä: »Haluatko sinä sen?»
»En. Viskaa se menemään!»
Hän nakkasi sen. Se putosi keskelle lammikkoa — kauhistus! — pystyyn, tarttui johonkin eikä uponnut.
»Voi, Roddy!»
Se tuijotti heihin laajan vedenpinnan ylitse jäykkänä, hyljättynä, moittivana. Se puhui: »Minkä tähden otitte minut, rohkaisitte ja hellitte minua, kun aioitte tehdä näin?»
»No niin, lähdetään», kehoitti Roddy.