»Kenen arvelette olevan kihloissa? Arvatkaa kolmesti… Katsotaanhan hautakiveä. Lientä… kuinka klassillisen yksinkertaista… pelkkää lientä… Kun ottaa sata likaista pyyhinliinaa, liottaa niitä kuumassa vedessä, lisää muutamia sipuleja… Dorothy on bobannut tukkansa. Se sopii hänelle. Se ei sovi hänelle… Hyvä ystävä, kuka on tuo vierelläsi istuva tyttö?… Olen työskennellyt kuusi tuntia joka päivä tämän loman aikana… Saanetkohan anteeksi?… No, joka tapauksessa säännöllisesti neljä… Minä aion tehdä työtä tällä lukukaudella, seitsemän vankkaa tuntia; tanssiaiset tyyten pois… Minun on pakko… teidän olisi pitänyt kuulla, millaiset haukkumiset sain neiti Marskilta, koska pääsin ainoastaan kolmannelle palkinnolle… No niin, minusta se oli aika hyvä; pidän itseäni koko onnellisena, jos saavutukseni on sellainen… Marsh-poloinen on menettänyt kaikki inhimilliset vaistonsa… Tiedättekö, että Sibyl Jones on työskennellyt kymmenen tuntia joka päivä kahden kuukauden aikana?… Hän on romahtamaisillaan… Kolmasvuotisten pitäisi olla järkevämpiä heidän iällään… Totisesti luulen neiti Ingramin värjänneen hiuksensa. Varmasti on niiden väri toisenlainen … Arveletteko hänen rakastuneen?… Tunsin Oxfordissa erään tytön, joka oli hirvittävästi rasittanut itseään liiaksi, ja kun hän eräänä aamuna heräsi, oli hänen päänsä jok'ikinen hius irtaantunut, ja tukka virui hänen vierellään pieluksella, näyttäen ilkeältä kujeelta. Aika harmillinen juttu, eikö ollutkin? Mutta hän turvautui peruukkiin, hyvät ystävät; hankki vaalean, aaltoiseksi tehdyn peruukin, ja se teki hänet niin paljoa hauskemman näköiseksi, että hän jätti pois silmälasinsa, kävi perin eloisaksi ja alkoi myöskin puuteroita nenäänsä, joten se oli onnellinen naamioimistemppu; ja sitten hänen matematiikanopettajansa kosi häntä, ja he menivät naimisiin, ja minä vain aprikoin, tyrmistyikö mies vai oliko tyttö varoittanut edeltäpäin, sillä otaksuttavasti hän ottaa peruukin päästänsä iltaisin, ja hänen päänsä on sileä kuin muna; mutta kaljuus ei kai missään nimessä ole merkitsevä tekijä todellisessa rakkaudessa… Se on varoitus, eikö olekin?»
»Rattoisaa typeryyttä», virkkoi Judith hyvin rauhallisesti sitä seuranneen naurunremakan aikana. »Typerää pilailua.»
»Sanoitteko jotakin?» kysyi hänen toisella puolellaan istuva tyttö.
»E-en.»
»Otaksuttavasti olette tullut lyhyelle vierailulle? Kenenkähän vieras olette?…»
»En ole. Olen tullut tänne olemaan — saavuin juuri äsken. Myöhästyin päivän. Minä —»
»Tarkoitatteko olevanne vasta-alkaja?»
»Kyllä.»
»Mutta tehän olette väärässä pöydässä!» huomautti tyttö kauhistuneena. »Teidän pöytänne on tuolla huoneen toisessa päässä. Tämä on toisvuotelaisten pöytä.»
»Hyväinen aika! Kuinka kamalaa! Onko se paha? En tuntenut ketään, eikä kukaan neuvonut minulle mitään… En tunne ainoatakaan sielua…» Hän tunsi häpeän kyynelten kihoavan silmiinsä. Niin huono alku…