»No niin, minusta se on ilkeätä», lausui muuan. »Minä lähden lopettamaan tavaroitteni sullomisen.»
Missä oli Jennifer tänä tyynenä, lehmuksille tuoksuvana, viimeisenä iltana?
14
Lopuksi ei ollut aikaa sanoa jäähyväisiä kenellekään. Tytöt hajaantuivat, kiidättäen sinne tänne osoitelippuja ja matkalaukkuja tai silitysrautoja silittääkseen juhlaviikolla käytettäviä leninkejä.
Toukokuun juhlaviikko oli edellisenä vuotena ollut hupainen, viisi tanssi-iltaa peräkkäin Jenniferin, hänen nuoren, Trinity-yliopistossa opiskelevan serkkunsa ja erään laivastossa palvelevan pojan seurassa. Tänä vuonna ei ollut tuntunut kannattavan hyväksyä kutsuja.
Judithin hyöriessä, sitoen matkalaukkujensa hihnoja ja syytäen kolmen vuoden aikana kasaantunutta törkyä lippaista ja kaapeista läjään lattialle, astui hymyilevä palvelijatar sisälle ja ilmoitti erään herrasmiehen odottavan häntä alakerrassa.
Se oli Martin.
»Martin! Oi, hyväinen aika!»
»Tulin onnenkaupalla, Judith. Ajoin tänne autolla tapaamaan muuatta ulkomaille lähtevää miestä. Aiotko — aiotko jäädä tänne juhlaviikoksi?»
»En, Martin. Aion nousta junaan noin kahden tunnin kuluttua ja matkustaa suoraan kotiin.»