»Niinpä niin», virkkoi Julian, havahtuen syvistä aatoksista, »minä tunnen muuttuneeni, taivas sen tietää… Nyt nukahdan hetkisen, hyvät lapset, ja sitten olen käytettävissänne hilpeätä hippaleikkiä varten. Kuten tavallisesti paransi Judith pahimman tuuleni, ja uni täydentää parannuksen. Judith, enkeli, sinä jäät luokseni, etkö jääkin, liekuttamaan savukkeita?… Menkää tiehenne, kumppanit! Judith ja minä keskustelemme, kunnes vaivun uneen. Muistakaa, etten ole nähnyt häntä kolmeen vuoteen!»
»Minä menen etsimään uimapaikkaa», ilmoitti Martin. »Mariella, tuletko mukaan?»
»Kyllä.» Mariella ojensi hänelle kätensä, suoden hänelle suloisen, niukan hymynsä. Martin veti hänet pystyyn, ja he lähtivät kävelemään.
»Minä tulen etsimään teitä», huusi Judith. »Minäkin haluan uida.»
Martin kääntyi innokkaasti.
»Täällä alempana on jossakin lammikko tai pari», sanoi hän. »Tuletko perässämme?»
»Kyllä.»
»Hyvä!»
Hän heilautti kättänsä, ja Judith heilautti vastaukseksi; ja he katosivat polun taipeen taakse.
Julian kävi pitkäkseen seljapuun varjoon, viritti uuden savukkeen ja katseli Judithia kirkkain, arvostelevin silmin.