»No, se on hänelle paljoa parempi kuin se, että häntä aina pitäisi huvittaa, eikö olekin?»
»Tietysti on!» Mariella ilostui. »Hän — otaksuttavasti se johtuu siitä, että hän on ainoa lapsi ja että minulla on aika paljon puuhaa — ja sitten olen sitä mieltä, että lapsen on paljoa parempi oppia leikkimään itsekseen, etkö sinäkin ole?» Hän kertasi Judithin sanoja mukautuvasti, ikäänkuin ne olisivat lähteneet hänen omintakeisesta, syvästä vakaumuksestaan.
Hetkisen kuluttua hän jatkoi miettivästi:
»Se hänen opettajattarensa on kovin tiukka ihminen. Hän väittää, että hänen pitäisi saada poika kokonaan hoivaansa.»
»Hän on uusi, eikö olekin?»
»Ihan uusi.» Vakavasti, täysikasvuista teeskentelevän lapsen tapaan hän sitten lisäsi: »Arvelin, että minun ehkä pitäisi erottaa hänet. En ole täysin tyytyväinen häneen.»
Hän näytti odottavan toisen rohkaisevan häntä toteuttamaan epätoivoista suunnitelmaansa.
»Mutta minkä tähden, Mariella?»
Mariella epäröi ja punehtui.
»No niin, hän on niin kauhistavan etevä», vastasi hän vihdoin, näyttäen puolustautuvalta, hieman aralta. »Minä vihaan rehenteleviä ihmisiä, vihaatko sinä?» Hän loi Judithin silmiin vetoavasti värähtävän katseen.