»Taitaa tulla suojainen ilma», virkkoi hän. »Luultavasti yöllä sataa.»
»Pötyä!» tokaisi Charlie. »Tunnustelehan maata!»
»Niin, mutta ilma on lauhempi. Ja katsohan taivaalle!»
Idässä ja pohjoisessa tuikkivat kylmät tähdet, mutta savuisessa, meluisessa lännessä nielivät mustat pilvet auringon viimeiset rippeet.
Judithin valtasi kauhu, ja hän tunsi vihaavansa Juliania ja haluavansa lyödä häntä.
»Hölynpölyä! Se ei merkitse mitään», intti Charlie epävarmasti.
»Ja kuunteles tuulta!»
Tuuli suhisi voimakkaasti ja hellittämättä puunlatvoissa sekä kiidätti pilviä.
»Oh, älä höpise!» tuskaili Charlie. »Eikö voi tuulla, jollei sää muutu suojaiseksi? Ja nyt lähdetään, joutukaa; muutoin myöhästymme junasta.»
»Hyvää yötä siis!»